Eurooppalainen perintötodistus
View connections →Todistuksen avulla perilliset, testamentin toimeenpanijat ja jäämistöhoitajat voivat todistaa asemansa ja valtuutensa toisessa EU:n jäsenvaltiossa.
Published by: Digital and Population Data Services Agency · Government organisation
Description language: Finnish
Coverage: All Finland
About this service
Description
Eurooppalaisen perintötodistuksen avulla kuolleen henkilön perilliset, testamentin toimeenpanijat ja jäämistön hoitajat voivat todistaa asemansa ja valtuutensa toisessa EU:n jäsenvaltiossa. Todistus helpottaa perintöasioiden hoitamista, silloin kun perinnönjättäjällä oli omaisuutta useissa jäsenvaltioissa. Eurooppalaista perintötodistusta voi hakea vasta perinnönjättäjän kuoleman jälkeen. Todistusta haetaan sen valtion viranomaiselta, jolla on toimivalta perintöä koskevassa asiassa. Yleensä toimivalta kuolinpesän selvityksessä ja perinnönjaossa on sillä jäsenvaltiolla, jossa perinnönjättäjä kuollessaan asui. Perinnönjättäjä on kuitenkin voinut elossa ollessaan kirjata testamenttiinsa, että hänen perintöönsä sovelletaan sen maan lakia, jonka kansalainen hän on testamentin tehdessään tai kuollessaan.
How to use it
Selvitä, voitko hakea todistusta Digi- ja väestötietovirastolta vai kuuluuko asia toisen valtion viranomaiselle. Todistusta voit hakea joko Digi- ja väestötietoviraston sivuilta löytyvällä lomakkeella, tai vapaamuotoisella hakemuksella, josta ilmenevät kuitenkin vastaavat tiedot. Tarvitset hakemuksen liitteeksi aina muita selvityksiä, joiden sisältö riippuu todistuksen käyttötarkoituksesta. Tarvittavia selvityksiä voivat olla: * perinnönjättäjän sukuselvitys * perukirja (jos sellainen on laadittu) * ositus- ja perinnönjakokirja * testamentti ja sen tiedoksiantoilmoitus * avioehto ja sen rekisteröintitodistus * pesänjakajan ja/tai -selvittäjän määräys * selvitys ulkomailla sijaitsevasta omaisuudesta Toimita hakemus ja sen liitteet Digi- ja väestötietovirastoon sähköpostitse turvapostilla tai postilla. Saat laskun ensisijaisesti OmaPostiin tai Suomi.fi-palveluun, jos olet ottanut sen käyttöösi. Muussa tapauksessa saat laskun postitse.
Conditions
Todistus voidaan antaa vain 17.8.2015 jälkeen kuolleista henkilöistä.
Fee details
* Eurooppalainen perintötodistus 250 € * Voimassaoloajan pidentäminen 40 € * Uusi jäljennös 40 €