Erityisvarhaiskasvatus
View connections →Varhaiskasvatuksen tehtävä on tukea lasten kehitystä ja kasvua.
Published by: Vihdin kunta · Municipality
Description language: Finnish
Coverage: Selected municipalities, regions or wellbeing services counties
About this service
Description
Varhaiskasvatukseen osallistuvalla lapsella on oikeus saada yleistä, tehostettua tai erityistä tukea. Oikea-aikaisella, yksilöllisesti kohdennetulla ja lapsen tarpeiden mukaisella tuella edistetään lapsen kehitystä, oppimista ja hyvinvointia. Samalla ehkäistään lapsen ongelmien kasvamista ja monimuotoistumista sekä riskiä syrjäytyä.
Tuen järjestämisen lähtökohtana ovat lapsen vahvuudet sekä oppimiseen, kehitykseen ja hyvinvointiin liittyvät tarpeet. Lasta kuullaan lapsen ikä ja kehitys huomioiden. Varhaiskasvatuksessa tuki rakentuu lapsen yksilöllisiin tarpeisiin vastaamisesta sekä yhteisöllisistä ja oppimisympäristöihin liittyvistä ratkaisuista. Varhaiskasvatuksessa huolehditaan siitä, että jokainen lapsi kokee itsensä hyväksytyksi omana itsenään sekä ryhmän jäsenenä. Kannustamalla lasta ja antamalla hänelle mahdollisuuksia onnistumisen kokemuksiin tuetaan lapsen myönteisen minäkuvan kehittymistä. Lapsen tarvitsema tuki ja toimenpiteet kirjataan päiväkodissa tai perhepäivähoidossa olevan lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaan tai esiopetussuunnitelmaan.
How to use it
Vihdissä kunta on jaettu alueisiin, kullakin alueella toimii oma varhaiskasvatuksen erityisopettaja. Lisäksi Kuoppanummen päiväkodissa työskentelee ryhmässä toimivia varhaiskasvatuksen erityisopettajia. Varhaiskasvatuksen erityisopettajat vastaavat erityisvarhaiskasvatuksesta.
Varhaiskasvatuksen erityisopettajat:
– tekevät yhteistyötä vanhempien sekä lasta hoitavien eri tahojen kanssa
– konsultoivat ja kouluttavat henkilökuntaa
– ohjaavat tarvittaessa lasta tutkimuksiin
– kartoittavat, koordinoivat ja kehittävät erityisvarhaiskasvatusta
Where and how to get help
Pajuniityn päiväkoti · Visit in person
Päiväkoti Nummelassa tarjoaa hoitoa ympärivuorokautisesti.
Description: Finnish · Service languages: Finnish
Visit address: Huhdanpaju 12 03100
Phone: 358 505492024 · Charged
Pajuniityn päiväkodin verkkosivu →
Check the official service page for current hours, exceptions, identification requirements and further contact details.
Vihtijärven päiväkoti · Visit in person
Päiväkoti Vihdin Vihtijärvellä
Description: Finnish · Service languages: Finnish
Visit address: Kouluntie 3 03790
Phone: 358 447674810 · Charged
Vihtijärven päiväkodin verkkosivu →
Check the official service page for current hours, exceptions, identification requirements and further contact details.
Hiidenrannan päiväkoti · Visit in person
Päiväkoti Nummelan Hiidenrannassa.
Description: Finnish · Service languages: Finnish
Visit address: Tiesmäenkuja 6 03100
Phone: 358 406771223 · Charged
Hiidenrannan päiväkodin verkkosivu →
Check the official service page for current hours, exceptions, identification requirements and further contact details.
Wilma varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa · Online service
Wilmaan laaditaan lapsen pedagogiset asiakirjat
Description: Finnish · Service languages: Finnish
Open provider website →
Check the official service page for current hours, exceptions, identification requirements and further contact details.
Haimoon päiväkoti · Visit in person
Päiväkoti Vihdin Haimoossa.
Description: Finnish · Service languages: Finnish
Visit address: Haimoontie 360 03400
Phone: 358 447674810 · Charged
Haimoon päiväkodin verkkosivu →
Check the official service page for current hours, exceptions, identification requirements and further contact details.
Check this service on Suomi.fi →