Varhaiskasvatus
View connections →Vieremän kunnan varhaiskasvatuspalvelut tuotetaan osana sivistystointa kunnan omana toimintana alle esikouluikäisille lapsille.
Published by: Vieremän kunta · Municipality
Description language: Finnish
Coverage: Selected municipalities, regions or wellbeing services counties
About this service
Description
Vieremän kunnassa on päiväkoti Nuppula, johon kuuluu viisi lapsiryhmää. Näistä kolme ryhmää on Härköniemessä, joista yksi on vuorohoitoryhmä. Päiväkotiryhmä Muksula sijaitsee Yrjöläntiellä ja Vekkula Salahmilla Pohjoisen maaseutukoulun yhteydessä. Tarvittaessa perustetaan väliaikaisia päiväkodin lapsiryhmiä käytössä oleviin kunnan kiinteistöihin. Perhepäivähoitotoimintaa ei ole.
Varhaiskasvatusta tarjotaan arkisin, ma-pe klo 7-17. Vuorohoito on varhaiskasvatuspalvelua, joka sijoittuu normaalien aukioloaikojen ulkopuolelle ja viikonloppuihin. Oikeus vuorohoitoon on ainoastaan huoltajien työaikojen tai kokoaikaisen opiskelun perusteella. Vuorohoitoa järjestetään päiväkoti Nuppulassa varhaisaamuisin, iltaisin ja viikonloppuisin, kun lapsen hoidon tarve johtuu molempien huoltajien samanaikaisesta, (tai yksinhuoltajan) päätoimisesta työssäkäynnistä. Yöhoitoa järjestetään vain pakottavien perhesyiden perusteella.
Päiväkodin ryhmissä lapselle annetaan turvallinen kasvuympäristö, jossa tuetaan lapsen tasapainoista kehitystä ja tervettä itsetuntoa. Yhteistyössä talon aikuisten, lasten ja kotien kesken vahvistetaan lapsen myönteistä asennetta oppimiseen, ympäristön kunnioittamiseen sekä omaan kulttuuriin ja erilaisuuteen. Päiväkodin ryhmissä on myös tukea tarvitsevia lapsia. Lapselle, jolla ei ole varhaiskasvatuspaikkaa, voidaan tarvittaessa järjestää tilapäistä varhaiskasvatuspalvelua päiväkodissa, jos lapsiryhmissä on tilaa.
Vieremän kunnassa vahvuutena on mahdollisuus varhaiskasvatuksen joustaviin järjestelyihin. Pieni yhteisö mahdollistaa lasten ja perheiden yksilöllisen huomioinnin ja tiiviin yhteistyön.
How to use it
Varhaiskasvatukseen hakemisesta ilmoitetaan Vieremän kunnan nettisivuilla. Varhaiskasvatukseen voi hakea sähköisesti tai paperilomakkeella.
Conditions
Varhaiskasvatuspaikkaa voi hakea ympäri vuoden. Hakemus on tehtävä viimeistään neljä kuukautta ennen kuin lapsi tarvitsee paikan. Jos hoidon tarve johtuu huoltajan opiskelusta tai työllistymisestä eikä tarpeen ajankohta ole ollut ennakoitavissa, tulee varhaiskasvatuspaikkaa hakea välittömästi, kun tarve selviää. Haku tulee kuitenkin tehdä vähintään kahta viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee varhaiskasvatuspaikan.
Varhaiskasvatuksesta peritään asiakasmaksuista annetun lain ja asetuksen sekä Vieremän kunnan sivistyslautakunnan päätösten mukainen maksu. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu on kuukausimaksu, joka määräytyy perheen koon, bruttotulojen ja lapselle valitun palvelun laajuuden mukaan.
Fee details
Varhaiskasvatuksesta peritään kuukausimaksu, joka määräytyy perheen koon, bruttotulojen ja lapselle valitun palvelun laajuuden mukaan.
Where and how to get help
Päiväkotiryhmä Muksula · Visit in person
Päiväkotiryhmä Muksula toimii Yrjöläntiellä paritalossa.
Description: Finnish · Service languages: Finnish
Visit address: Yrjöläntie 10 B 7-8 74200
Phone: 358 405903745 · Charged
Check the official service page for current hours, exceptions, identification requirements and further contact details.
Päiväkoti Nuppula · Visit in person
Viihtyisässä, Vieremän keskustassa rauhallisella paikalla sijaitsevassa päiväkoti Nuppulassa on kolme lapsiryhmää joista yksi on vuorohoitoryhmä.
Description: Finnish · Service languages: Finnish
Visit address: Härköniementie 16 74200
Phone: 358 408610281 · Charged
Phone: 358 405905048 · Charged
Phone: 358 400370097 · Charged
Phone: 358 405906058 · Charged
Phone: 358 400370099 · Charged
Phone: 358 400370855 · Charged
Phone: 358 403560759 · Charged
Check the official service page for current hours, exceptions, identification requirements and further contact details.
Hoidonvarauslomake varhaiskasvatukseen · Form
Vieremän varhaiskasvatuksen hoidonvarauslomake on täytettävissä myös sähköisesti.
Description: Finnish · Service languages: Finnish
Phone: 358 405906058 · Charged
Check the official service page for current hours, exceptions, identification requirements and further contact details.
Wilma · Online service
Opiskelijat valitsevat Wilmassa kursseja, seuraavat suorituksiaan, lukevat tiedotteita ja viestivät opettajien kanssa.
Description: Finnish · Service languages: English, Finnish
Open provider website →
Check the official service page for current hours, exceptions, identification requirements and further contact details.
Varhaiskasvatuksen toimisto · Visit in person
Varhaiskasvatuksen toimisto sijaitsee päiväkoti Nuppulan tiloissa.
Description: Finnish · Service languages: Finnish
Visit address: Härköniementie 16 74200
Phone: 358 408610281 · Charged
Phone: 358 405905048 · Charged
Phone: 358 400370124 · Charged
Varhaiskasvatuksen toimisto Vieremän kunnan kotisivulla →
Check the official service page for current hours, exceptions, identification requirements and further contact details.
Check this service on Suomi.fi →