Kuntalaisaloite
View connections →Kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa.
Published by: Liedon kunta · Municipality
Description language: Finnish
Coverage: Selected municipalities, regions or wellbeing services counties
About this service
Description
Kunnan asukkailla ja muilla jäsenillä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloite koskee yleensä jonkin palvelun tai asian kehittämistä yleisellä tasolla. Kunnan kuuluu kaikissa tapauksissa vastata aloitteen tekijälle ja ilmoittaa, mihin toimiin aloitteen johdosta on ryhdytty. Jos aloitteen allekirjoittaa vähintään kaksi prosenttia kunnan äänioikeutetuista asukkaista, valtuuston on otettava aloite käsittelyyn kuuden kuukauden kuluessa. Vähintään viisi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista voi tehdä aloitteen kunnallisen kansanäänestyksen järjestämisestä. Valtuusto päättää äänestyksestä tai aloitteen raukeamaan jättämisestä viipymättä.
How to use it
Kuntalaisaloite.fi-verkkopalvelussa voit tehdä palvelussa mukana oleville kunnille, myös Liedon kaupungille, kuntalaisaloitteita sekä kannattaa ja seurata muiden tekemiä aloitteita. Voit lähettää vapaamuotoisen aloitteen postitse osoitteella Liedon kaupunki / Kirjaamo, PL 24, 21421 Lieto tai toimittaa sen kaupungintalon palvelupisteeseen, os. Kirkkotie 13. Kuntalaisen aloite on mahdollista tehdä myös Liedon kaupungin www-sivulla sähköisesti.
Where and how to get help
Kirjaamo · Visit in person
Kirjaamo vastaanottaa Liedon kunnalle osoitetut asiakirjat, sähköiset viestit, palautteet ja aloitteet.
Description: Finnish · Service languages: Finnish
Visit address: Kirkkotie 13 21420
Check the official service page for current hours, exceptions, identification requirements and further contact details.
Liedon kaupungin kuntalaisaloite · Online service
Kuntalaisaloite
Description: Finnish · Service languages: Finnish
Check the official service page for current hours, exceptions, identification requirements and further contact details.