Kasvun ja oppimisen tuki
View connections →Perusopetuslain mukaan jokaisella oppilaalla on oikeus saada tarvitsemaansa tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin.
Published by: City of Rovaniemi · Municipality
Description language: Finnish
Coverage: Selected municipalities, regions or wellbeing services counties
About this service
Description
Perusopetuslain mukaan jokaisella oppilaalla on oikeus saada tarvitsemaansa tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin. Koulun tulee tarjota oppilaalle riittävää tukea heti, kun sitä tarvitaan. Tuen tarvetta mietittäessä huomioidaan oppilaan yksilölliset tarpeet ja edellytykset. Oppimisen ja koulunkäynnin tuen toteuttamisessa yhteistyö huoltajien kanssa on tärkeässä roolissa.
Tavoitteena on, että mahdollisimman moni oppilas saa tarvitsemansa tuen omassa lähikoulussaan. Oppilaan tuki toteutetaan ensisijaisesti omassa opetusryhmässä, mutta tukea voidaan antaa myös joustavasti pienryhmässä tai kokoaikaisesti erityisluokassa.
### Oppimisen tuki uudistuu 1.8.2025
Elokuussa 2025 voimaan tulevan lainsäädännön myötä perusopetuksessa siirrytään uuteen tapaan järjestää oppimisen ja koulunkäynnin tukea. Aiemmin käytössä ollut kolmiportainen malli (yleinen, tehostettu ja erityinen tuki) poistuu. Jatkossa pohja kaikelle oppilaan koulunkäynnin tukemiselle on oppimisen edellytyksiä tukevissa opetusjärjestelyissä. Lisäksi oppilas saa ryhmäkohtaisia tukimuotoja ja tarvittaessa oppilaskohtaisia tukitoimia.
Uudistuksen tavoitteena on, että tuki vastaa aiempaa paremmin sekä koko ryhmän että yksittäisen oppilaan tarpeisiin. Tuki ei enää perustu tiettyyn "tuen tasoon", vaan konkreettisiin pedagogisiin ratkaisuihin, jotka mukautuvat oppimisympäristön ja oppijoiden tilanteen mukaan. Myös tuen prosesseja ja käytettyjä käsitteitä on tarkistettu vastaamaan uutta sääntelyä. Tavoitteena on entistä selkeämpi, joustavampi ja ennakoivampi tuki arjen koulutyössä.
Kun tuen tarve havaitaan, koulun on tarjottava sitä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa oppilaan omassa opetusryhmässä. Annettava tuki voi olla yleistä tukiopetusta, opetuskielen tukiopetusta tai erityisopettajan antamaa opetusta.
Jos annettavat ryhmäkohtaiset tukimuodot eivät riitä, oppilas voi saada myös oppilaskohtaisia tukitoimia. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi säännöllistä erityisopettajan opetusta muun opetuksen yhteydessä, erityisluokanopettajan opetusta pienryhmässä tai erityisluokanopettajan opetusta erityisluokassa. Oppilaskohtaisiin tukitoimiin voivat kuulua myös tulkitsemis- ja avustajapalvelut sekä erilaiset apuvälineet.
Oppilaan etu on aina ensisijalla tukea suunniteltaessa. Tärkeintä on suunnitella opetusjärjestelyt ja ryhmäkohtainen tuki niin, että ne tukevat kaikkien oppimista juuri kyseisessä ryhmässä. Tämä muuttaa tuen painopistettä ennaltaehkäisevään suuntaan.
How to use it
Mikäli lapsesi tarvitsee koulunkäyntiinsä ja oppimiseensa tukea, ole yhteydessä oppilaan opettajaan tai koulun erityisopettajaan.
Conditions
Oppilaskohtaisen tuen antamisesta tulee tehdä hallintopäätös. Oppilaalle tehdään tuen tarvetta koskeva arvio ja suunnitelma.
Where and how to get help
Rantavitikka School · Visit in person
A comprehensive school (grades 1–9) with flexible basic education (JOPE) and a visual arts focus.
Description: English · Service languages: Finnish
Visit address: Yliopistonkatu 6 96300
Phone: 358 405117680 · Charged
Phone: 358 407692569 · Charged
Check the official service page for current hours, exceptions, identification requirements and further contact details.
Rautiosaari School · Visit in person
Rautiosaari is a primary school for grades 1–6.
Description: English · Service languages: Finnish
Visit address: Huhtavainiontie 4 97110
Phone: 358 400342577 · Charged
Phone: 358 505902690 · Charged
Check the official service page for current hours, exceptions, identification requirements and further contact details.
Meltaus School · Visit in person
Meltaus Primary School provides education for grades 1–6.
Description: English · Service languages: Finnish
Visit address: Opinpolku 3 97340
Phone: 358 503409614 · Charged
Phone: 358 406351375 · Charged
Check the official service page for current hours, exceptions, identification requirements and further contact details.
Nivankylä School · Visit in person
Nivankylä is a primary school for grades 1–6.
Description: English · Service languages: Finnish
Visit address: Nivankyläntie 213 96100
Phone: 358 504288325 · Charged
Phone: 358 406351375 · Charged
Check the official service page for current hours, exceptions, identification requirements and further contact details.
Alakorkalo School · Visit in person
Alakorkalo School is a lively village school with about 100 students in grades 1 to 6.
Description: English · Service languages: Finnish
Visit address: Niskanperänkuja 18 96700
Phone: 358 505298341 · Charged
Phone: 358 505902690 · Charged
Check the official service page for current hours, exceptions, identification requirements and further contact details.
Check this service on Suomi.fi →