Luonnonsuojelulain tuki puustoisten elinympäristöjen ennallistamiseen, kunnostukseen ja hoitoon
Näytä yhteydet →Puustoisia elinympäristöjä ja uhanalaisten metsälajien elinympäristöjä on mahdollista hoitaa luonnonsuojelulain mukaisella harkinnanvaraisella tuella.
Julkaisija: Elinvoimakeskus · Valtion organisaatio
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Suomi ilman Ahvenanmaata
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Puustoisia, tilaltaan heikentyneitä elinympäristöjä, on mahdollista ennallistaa, kunnostaa ja hoitaa luonnonsuojelulain mukaisella tuella. Tällaisia kohteita ovat esimerkiksi kuusettuneet lehdot ja valkoselkätikkametsät, umpeenkasvaneet harjujen paahderinteet sekä ojitetut letot ja muut ravinteiset suot.
Tukea voi hakea elinvoimakeskuksesta. Tuettavia toimia voivat olla esimerkiksi kuusten vähentäminen lehdoista tai jalopuumetsiköistä, kivennäismaan paljastaminen paahdeympäristössä tai ojien tukkiminen lettosuolla sekä toimenpiteiden suunnittelu.
Tuki myönnetään tavarana tai palveluna. Tuen myöntäminen tavarana tai palveluna tarkoittaa, että maanomistaja saa tuen kohteen kunnostus- tai hoitopalveluna taikka tavarana, esimerkiksi soiden ennallistamisessa tarvittava suodatinkangas, ei rahallisena korvauksena sen tekemisestä. Tuki on pääasiassa kertaluontoinen.
Tuen tavoitteena on parantaa heikentyneiden metsä- ja suoluontotyyppien ja -lajien elinympäristöjen ekologista tilaa sekä edistää niiden sopeutumista ilmastonmuutokseen.
Näin käytät palvelua
Hae tukea hakulomakkeella.
Toimita lomake elinvoimakeskukseen yleisen asiointilomakkeen liitteenä. Lomake voidaan toimittaa myös postitse, sähköpostitse tai käyntiasiointina.
Jos haet tukea toisen omistamalle maalle, hakemukseen tulee liittää maanomistajan kirjallinen suostumus. Tuki myönnetään maanomistajalle.
Ehdot
Luonnonsuojelulain harkinnanvarainen tuki kohdennetaan ensisijaisesti luonnonsuojelulailla toteutetuille kohteille, kuten yksityiset luonnonsuojelualueet ja luontotyyppien rajausalueet, sekä muille lajistollisesti tai luontotyypiltään arvokkaille kohteille.
Muita luontotyypiltään arvokkaita kohteita voivat olla esimerkiksi lehdot, jalopuumetsät, korvet, letot ja muut ravinteiset suot. Lajistollisesti arvokkaat tuen avulla hoidettavat kohteet voivat olla esimerkiksi uhanalaisten lajien elinympäristöjä puustoisissa elinympäristössä sellaisten lajien kohdalla, joissa laji hyötyy kunnostustoimenpiteistä. Tukea ei voida myöntää kohteelle, jolle on myönnetty muuta valtiontukea, esimerkiksi METKA, maatalouden ympäristötuki.
Tuen myöntäminen perustuu elinvoimakeskuksen kokonaisharkintaan, jossa huomioidaan kohteen luontoarvot, kohteen alueellinen hoidon prioriteetti, toimenpiteillä saavutettavat hyödyt kohteen ekologiselle tilalle sekä arvio toimenpiteiden kustannuksista. Tukea myönnetään valtion vahvistetun talousarvion ja elinvoimakeskuksen määrärahojen puitteissa.
Mistä ja miten saat apua
Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus, Lahden toimipaikka · Asioi paikan päällä
Lahden toimipaikassa voit asioida etukäteen sopimalla.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Kirkkokatu 12 15140
Puhelin: 358 295036100 · Charged
Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen verkkosivut →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Itä-Suomen elinvoimakeskus, Kuopion toimipaikka · Asioi paikan päällä
Kuopion toimipaikassa voit asioida pääsääntöisesti ajanvarauksella.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Kallanranta 11 70100
Puhelin: 358 295036100 · Charged
Itä-Suomen elinvoimakeskuksen verkkosivut →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Lounais-Suomen elinvoimakeskus, Turun toimipaikka · Asioi paikan päällä
Turun toimipaikassa voit asioida pääsääntöisesti ajanvarauksella.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Ruotsi, Suomi
Käyntiosoite: Kulttuurikuja 1 20800
Puhelin: 358 295036100 · Charged
Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen verkkosivut →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Itä-Suomen elinvoimakeskus, Mikkelin toimipaikka · Asioi paikan päällä
Mikkelin toimipaikassa voit asioida pääsääntöisesti ajanvarauksella.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 5 50100
Puhelin: 358 295036100 · Charged
Itä-Suomen elinvoimakeskuksen verkkosivut →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Pohjois-Suomen elinvoimakeskus, Oulun toimipaikka · Asioi paikan päällä
Oulun toimipaikassa voit asioida pääsääntöisesti ajanvarauksella. Voit jättää toimipaikan postilaatikkoon paperipostia elinvoimakeskukselle.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Veteraanikatu 1 90130
Puhelin: 358 295036100 · Charged
Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen verkkosivut →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Tarkista palvelu Suomi.fi:ssä →