Kalastusluvat valtion vesille
Näytä yhteydet →Vapaluvat, pyydysluvat ja ravustusluvat valtion vesialueille.
Julkaisija: Metsähallitus · Valtion organisaatio
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Suomi ilman Ahvenanmaata
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Kalastusluvat valtion vesialueelle saa Metsähallitukselta. Kalastusluvat on jaettu kalastustavan mukaisesti. Vapaluvalla voi kalastaa uistimella, perholla, pilkkimällä tai onkimalla lupa-alueen ehdoista riipuen. Pyydysluvalla voi kalastaa muun muassa verkolla tai katiskalla, ja ravustusluvalla voi pyytää rapuja. Lupa hankitaan aina tietylle lupa-alueelle.
Metsähallituksen kalastuspaikat ovat yleensä sellaisia erityisalueita, joissa ei voi kalastaa pelkällä kalastonhoitomaksulla. Myös pyydyskalastukseen, usealla vavalla kalastamiseen ja ravustukseen valtion vesillä tarvitaan kalastonhoitomaksun lisäksi Metsähallituksen erillisen kalastusluvan.
Näiden lupien lisäksi Metsähallitus myöntää Enontekiön, Inarin ja Utsjoen paikallisten kalastusluvat.
Näin käytät palvelua
Helpoiten kalastusluvan voi hankkia Eräluvat.fi-verkkopalvelusta. Vaihtoehtoisesti luvan voi hankkia soittamalla Eräluvat-puhelinpalveluun 020692424 tai käymällä luvanmyyntipisteessä: https://www.eraluvat.fi/yhteystiedot/luvanmyyntipisteet.
Ehdot
Saaliskiintiöt, rauhoitusajat ja muut rajoitukset vaihtelevat lupatyypeittäin ja -alueittain. Tutustuthan lupa-alueen tietoihin ja lupaehtoihin huolellisesti lupaa hankkiessasi.
Maksutiedot
Kalastuslupien hinnat vaihtelevat lupatyypeittäin ja -alueittain. Poikkeus on Enontekiön, Inarin ja Utsjoen paikallisten kalastuslupa, joka on maksuton.
Mistä ja miten saat apua
Pyhä-Luoston luontokeskus Naava · Asioi paikan päällä
Naavan neuvonnasta, joka on samalla alueen matkailuinfo, voit kysyä vinkkejä retkeilyyn. NaavaShopissa voit tehdä ostoksia.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Ruotsi, Englanti, Suomi
Käyntiosoite: Luontotie 1 98530
Pyhä-Luoston luontokeskus Naava →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Eräluvat.fi-verkkopalvelu · Verkkoasiointi
Metsähallituksen kalastus-, metsästys-, maastoliikenne- ja luonnontuoteluvat, varaus- ja vuokratuvat sekä valtion kalastonhoitomaksu.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Pohjoissaame, Inarinsaame, Ruotsi, Koltansaame, Englanti, Suomi
Puhelin: 358 20692424 · 0,00 €/min + pvm/mpm
Avaa palveluntarjoajan sivusto →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Tunturi-Lapin luontokeskus · Asioi paikan päällä
Tunturi-Lapin luontokeskus neuvoo ja opastaa Pallas-Yllästunturin kansallispuiston reiteistä ja palveluista.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Ruotsi, Englanti, Suomi
Käyntiosoite: Peuratie 15 99400
Tunturi-Lapin luontokeskus →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Kolin luontokeskus Ukko · Asioi paikan päällä
Kolin luontokeskus Ukko esittelee Suomen tunnetuinta kansallismaisemaa sekä itäsuomalaista vaaraluontoa ja perinneympäristöjä.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Ruotsi, Englanti, Suomi
Käyntiosoite: Ylä-Kolintie 39 83960
Kolin luontokeskus Ukko →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Yllästunturin luontokeskus Kellokas · Asioi paikan päällä
Asiakaspalvelu opastaa Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon ja sen hienoimmille retkeilyreiteille. Luontokeskus on esteetön ja sopii lapsiperheille.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Ruotsi, Englanti, Suomi
Käyntiosoite: Tunturintie 54 95970
Yllästunturin luontokeskus Kellokas →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Tarkista palvelu Suomi.fi:ssä →