Etätoimintaa sijaiskotinuorille
Näytä yhteydet →Etätapahtumia 13-25-vuotiaille sijoitettuna eläville tai eläneille nuorille sekä sijaisperheen biologisille tai adoptoiduille nuorille verkossa.
Julkaisija: Perhehoitoliitto ry · Yhdistys tai yleishyödyllinen toimija
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Koko Suomi
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Järjestämme etätapahtumia 13-25-vuotiaille sijoitettuna eläville tai eläneille nuorille sekä sijaisperheen biologisille tai adoptoiduille nuorille verkossa. Etätapahtumien kautta sinun mahdollisuus tavata ja tutustua toisiin samanlaisessa tilanteessa eläviin nuoriin ja viettää iltaa yhdessä mukavan tekemisen merkeissä. Sinulla on myös mahdollisuus saada vertaistukea toisilta samanlaisessa tilanteessa eläviltä nuorilta. Etätapahtumat eli etikset toteutetaan zoomissa pääsääntöisesti arki-iltaisin. Etiksiä on matalankynnyksen etätapahtumina sekä vertaistuellisina etätapahtumina. Matalankynnyksen etiksissä pääset tutustumaan toisiin nuoriin, hengailemaan yhteisten pelien ja tekemisen avulla. Vertaistuellisissa etiksissä tutustumisen jälkeen vaihdetaan ajatuksia ja kokemuksia etätapahtuman teeman mukaan.
Näin käytät palvelua
Matalankynnyksen etätapahtumiin voit liittyä mukaan nettisivuilta löytyvästä linkistä. Vertaistuellisiin etätapahtumiin täytä ilmoittautuminen verkkosivuilla. Saat linkin zoomiin sähköpostilla.
Ehdot
13-25-vuotias sijaiskotinuori -sijoitettuna elävä / elänyt nuori -sijaisperheen biologinen / adoptoitu nuori
Mistä ja miten saat apua
Vertaistukitoimintaa sijaiskotinuorille · Verkkosivusto
Perhehoitoliiton nuorisotyö järjestää leirejä ja etätoimintaa sijoitetuille nuorille sekä sijaisperheiden biologisille tai adoptoiduille nuorille.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Puhelin: 358 403101447 · Charged
Avaa palveluntarjoajan sivusto →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Ilmoittautumislomake sijaiskotinuorten tapahtumiin · Verkkosivusto
Ilmoittautumislomake sijaiskotinuorille tarkoitettuun valtakunnalliseen toimintaan.