Aumausilmoitus
Näytä yhteydet →Aumasta eli lannan patteroinnista maakuoppaan pitää tehdä etukäteen ilmoitus kunnan ympäristönsuojeluviranomaisille.
Julkaisija: Taivassalon kunta · Kunta
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Valitut kunnat, maakunnat tai hyvinvointialueet
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Auma on peltoon kaivettu pitkulainen kuoppa, jonne patteroidaan eli sijoitetaan lantaa, muita orgaanisia lannoitteita tai jälkikypsytettävää kompostia odottamaan ainesten myöhempää levitystä pellolle. Aumasta pitää tehdä etukäteen ilmoitus kunnan ympäristönsuojeluviranomaisille. Aumavarastointi on kiellettyä pohjavesialueella ja tulvalle alttiilla alueella. Auma on sijoitettava kantavalle peltoalueelle ja kaltevalla pellolla mahdollisimman ylös. Auman pitää sijaita vähintään 100 metrin päässä vesistöstä, valtaojasta tai talousvesikaivosta ja vähintään viiden metrin päässä ojasta. Auman pohjalle on levitettävä 20 senttimetrin nestettä sitova kerros, ja auma on peitettävä tiiviillä peitteellä. Lumi pitää poistaa paikalta ennen auman kaivamista. Aumaan varastoitu aines on levitettävä viimeistään vuoden kuluttua. Samaan paikkaan saa sijoittaa uuden auman kaksi vuotta myöhemmin.
Näin käytät palvelua
Kuivalannan ja pakkaamattomien orgaanisten lannoitevalmisteiden varastoinnista aumassa ja kuivalannan varastoinnista aumassa poikkeustilanteessa tulee ilmoittaa 14 vuorokautta ennen varastoinnin aloittamista kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle, joka tarvittaessa suorittaa tarkastuksen. Ilmoituksen lannan ja orgaanisten lannoitevalmisteiden varastoinnista tekee niiden vastaanottaja. Ilmoituksen lannan varastoinnista poikkeustilanteessa ja kompostin jälkikypsytyksestä tekee se toiminnanharjoittaja, jonka eläintilalla lanta syntyy.
Mistä ja miten saat apua
Asuminen ja ympäristö · Verkkosivusto
Asuminen
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Avaa palveluntarjoajan sivusto →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.