Asemakaavoitukseen vaikuttaminen
Näytä yhteydet →Kaavoitusmenettely järjestetään vuorovaikutuksessa osallisten kanssa ja heillä on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun.
Julkaisija: Kemin kaupunki · Kunta
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Valitut kunnat, maakunnat tai hyvinvointialueet
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Asemakaava on yksityiskohtainen suunnitelma siitä, mitä alueelle saa rakentaa ja miten aluetta muutoin käytetään. Rakennusta ei saa rakentaa asemakaavan vastaisesti. Kunta vastaa asemakaavoituksesta omalla alueellaan. Asemakaavan hyväksyy kunnanvaltuusto, mutta valtuuston päätösvaltaa voidaan johtosäännössä siirtää myös kunnanhallitukselle tai lautakunnalle. Kunnan on seurattava asemakaavoituksensa tilaa ja tarvittaessa uudistettava vanhentuneet asemakaavat. Asemakaavassa vahvistetaan nimet kaduille, puistoille, ulkoilualueille ja aukioille. Kunta voi määrätä rakennuskiellon alueelle, jonka asemakaavan laatiminen tai muuttaminen on vireillä. Rakennuskielto on voimassa enintään kaksi vuotta. Kunta voi pidentää kieltoaikaa kaksi vuotta kerrallaan, jos kaavoitus on yhä kesken. Kaavoitusmenettely järjestetään vuorovaikutuksessa osallisten kanssa ja heillä on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun.
Näin käytät palvelua
Kuntalaisille varataan mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavan vaikutuksia sekä lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä asiasta kaavan nähtävänä oloaikana. Kemin kaupunki kuuluttaa kaavojen nähtävänä olosta kaupungin nettisivuilla sekä kotiin ilmaisjakeluna jaettavassa kaupunkilehdessä.
Maksutiedot
Maankäyttö- ja rakennuslain 59 §:ssä sanotaan näin asemakaavan laatimisesta perittävästä korvauksesta: Jos asemakaava tai kaavan muutos on pääasiassa yksityisen edun vaatima ja laadittu maanomistajan tai -haltijan aloitteesta, kunnalla on oikeus periä tältä kaavan laatimisesta ja käsittelystä aiheutuneet kustannukset.
Mistä ja miten saat apua
Kaupungintalo · Asioi paikan päällä
Kemin kaupungin virastot, asiakaspalvelu.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Englanti, Suomi
Palvelun yhteysosoite: Valtakatu 26 94100
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.