Viranomaispäätöksestä valittaminen hallinto-oikeuteen
Näytä yhteydet →Asianosainen voi hakea muutosta viranomaisen tekemään päätökseen, jos päätökseen on mahdollista lain mukaan hakea muutosta.
Julkaisija: Tuomioistuinlaitos · Valtion organisaatio
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Koko Suomi
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Asianosainen voi hakea muutosta viranomaisen tekemään päätökseen, jos päätökseen on mahdollista lain mukaan hakea muutosta. Asianosainen on henkilö tai organisaatio, johon viranomaisen päätös kohdistuu tai johon se välittömästi vaikuttaa. Kunnallisessa päätöksenteossa muutosta päätökseen voivat hakea myös muun muassa kaikki kuntalaiset. Viranomaisen tekemästä päätöksestä voi usein tehdä valituksen suoraan hallinto-oikeuteen. Joissakin asioissa on kuitenkin ensin vaadittava päätöksen oikaisemista päätöksen tehneeltä viranomaiselta. Esimerkiksi veroasioissa, kunnallisasioissa sekä erilaisia maksuja koskevissa asioissa on tehtävä ensin oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimusmenettelyssä tehdystä viranomaisen päätöksestä voi valittaa hallinto-oikeuteen. Viranomaisen päätökseen liitetyssä muutoksenhakua koskevassa ohjeessa eli valitusosoituksessa kerrotaan, miten päätökseen tulee hakea muutosta.
Näin käytät palvelua
### Miten teen valituksen hallinto-oikeuteen? Valitus hallinto-oikeuteen on aina tehtävä kirjallisesti. Voit laatia valituskirjelmän itse tai käyttää sen laatimisessa avustajaa. Voit myös valtuuttaa asiamiehen tekemään valituksen puolestasi. Asiamiehen on liitettävä valitukseen allekirjoittamasi valtakirja. Valtakirjaa ei tarvita, jos avustajasi on asianajaja, julkinen oikeusavustaja tai luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetussa laissa tarkoitettu niin sanottu lupalakimies. ### Mitä valituksen tulee sisältää? Valituksesi voi olla vapaamuotoinen. Siinä on kuitenkin aina ilmoitettava: * Mitä päätöstä valituksesi koskee * Miltä kohdin haet päätökseen muutosta ja mitä vaadit muutettavaksi * Perusteet, joilla vaadit päätökseen muutosta * Jos päätös ei kohdistu sinuun, ilmoita, mihin valitusoikeutesi asiassa perustuu * Nimesi, allekirjoituksesi, kotikuntasi ja yhteystietosi. Sähköisesti tehtyä valitusta ei tarvitse allekirjoittaa. * Henkilötunnuksesi tai yritys- ja yhteisötunnuksesi * Prosessiosoite (esim. sähköpostiosoite), johon oikeudenkäyntiin liittyvät yhteydenotot ja päätös lähetetään ### Mitä asiakirjoja valitukseen tulee liittää? Liitä valitukseesi seuraavat asiakirjat jokainen omana tiedostonaan: 1. Päätös, johon haet muutosta valitusosoituksineen, alkuperäisenä tai jäljennöksenä 2. Tieto siitä, milloin päätös on annettu sinulle tiedoksi, esimerkiksi kopio saantitodistuksesta tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta 3. Asiakirjat, joihin vetoat valituksessasi, jollet ole toimittanut niitä jo aikaisemmin päätöksen tehneelle viranomaiselle. Toimita asiakirjat mieluiten PDF-tiedostoina. Nimeä asiakirjat selkeästi niin, että nimi kuvaa mahdollisimman hyvin asiakirjan sisältöä. ### Miten valitus toimitetaan hallinto-oikeudelle? Valitus kannattaa aina ensisijaisesti toimittaa hallinto-oikeudelle hallinto- ja erityistuomioistuinten sähköisessä asiointipalvelussa. Sähköinen asiointipalvelu on tietoturvallinen tapa toimittaa salassa pidettäviä ja arkaluontoisia asiakirjoja. Asiointipalveluun kirjaudutaan pankkitunnuksella, mobiilivarmenteella tai varmennekortilla. Mikäli et voi käyttää sähköistä asiointipalvelua, voit toimittaa valituksesi myös sähköpostitse, kirjeitse tai tuomalla valituksen henkilökohtaisesti tai asiamiestä käyttäen hallinto-oikeuden kirjaamoon. Jos valituksesi sisältää salassa pidettäviä tai arkaluontoisia asiakirjoja, suosittelemme käyttämään hallinto- ja erityistuomioistuinten sähköistä asiointipalvelua tai oikeusministeriön turvapostia. Viranomaisen päätökseen liitetyssä valitusosoituksessa kerrotaan, mille hallinto-oikeudelle valitus tulee toimittaa.