Väestön varoittaminen
Näytä yhteydet →Alueen pelastustoimi huolehtii siitä, että alueella on väestön varoittamiseen tarvittava hälytysjärjestelmä.
Julkaisija: Kymenlaakson hyvinvointialue · Alueellinen organisaatio
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Valitut kunnat, maakunnat tai hyvinvointialueet
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Alueen pelastustoimi huolehtii siitä siitä, että alueella on väestön varoittamiseen tarvittava hälytysjärjestelmä. Yleinen vaaramerkki annetaan ulkohälyttimien välityksellä tai taajamien ulkopuolella kulkuneuvoon asennetuilla liikkuvilla hälyttimillä. Väestöhälytinjärjestelmä ei kata kaikkia alueita. Hälyttimet on sijoitettu ensisijaisesti sinne, missä asuu tai liikkuu eniten ihmisiä ja niiden on tarkoitus tavoittaa ulkona oleva väestö.
Näin käytät palvelua
Väestöä voidaan varoittaa vaaran uhatessa monin keinoin.
Varoittamisen keinoja ovat muun muassa:
* Yleisradion ja paikallisradioiden välittämät vaaratiedotteet.
* Televisiokanavien välittämät vaaratiedotteet ja teksti-TV (sivu 112).
* Viranomaisen verkkosivut ja tiedotteet.
Väestöhälyttimet on tarkoitettu ensisijaisesti ulkona liikkuvien varoittamiseen. Väestöhälyttimien toimivuutta testataan joka kuukauden ensimmäinen maanantai. Suojautuminen sisätiloihin ja ohjeiden mukainen toiminta vaaratilanteessa on ensimmäinen ja yleensä riittävä suojautumistapa.
Lisätietoa: https://pelastustoimi.fi/koti-ja-arki/hatatilanne/vaaramerkki
Mistä ja miten saat apua
Kuusankosken paloasema · Asioi paikan päällä
Kuusankosken paloasema sijaitsee Kuusankosken Naukiossa.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Uimahallintie 2 45700
Puhelin: 358 523161 · Charged
pelastustoimi.fi →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Päivystävä palomestari · TelephoneService
Päivystävät palomestarit Kymenlaakson alueella. Hätätilanteessa soita 112.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Puhelin: 358 447026211 · Charged
Puhelin: 358 447026313 · Charged
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Pelastustoiminnan palvelualueen yhteystiedot · TelephoneService
Pelastustoiminnan yhteystiedot.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Ruotsi, Suomi
Puhelin: 358 447026320 · Charged
Puhelin: 358 447026223 · Charged
Puhelin: 358 447026281 · Charged
Puhelin: 358 447026244 · Charged
Puhelin: 358 447026301 · Charged
Puhelin: 358 447026350 · Charged
Puhelin: 358 447026224 · Charged
Puhelin: 358 447026317 · Charged
Puhelin: 358 447026233 · Charged
Puhelin: 358 447026360 · Charged
Puhelin: 358 447026212 · Charged
Puhelin: 358 447026351 · Charged
Avaa palveluntarjoajan sivusto →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Haminan paloasema · Asioi paikan päällä
Haminan paloasema sijaitsee Haminan Poitsilassa.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Poitzintie 9 49460
Puhelin: 358 523161 · Charged
pelastustoimi.fi →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Kouvolan paloasema · Asioi paikan päällä
Kouvolan paloasema sijaitsee Kouvolan keskustan tuntumassa.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Kauppalankatu 45 45100
Puhelin: 358 523161 · Charged
pelastustoimi.fi →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Tarkista palvelu Suomi.fi:ssä →