Yksityistieavustukset
Näytä yhteydet →Porin kaupunki myöntää avustuksia yksityisteiden kunnossapitokustannuksiin ja erityisestä syystä perusparannuskustannuksiin.
Julkaisija: Porin kaupunki · Kunta
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Valitut kunnat, maakunnat tai hyvinvointialueet
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Porin kaupunki myöntää avustuksia yksityisteiden kunnossapitokustannuksiin ja erityisestä syystä perusparannuskustannuksiin.
Yksityistieavustus myönnetään tielle, jonka vaikutuspiirissä on vähintään kaksi vakinaista asuntoa ja toimiva tiekunta. Lisäksi avustuksen saaminen edellyttää, että tiekunta on huolehtinut siitä, että tien käytön rajoituksista, kuten painorajoituksista, puomista ja kiellosta liikennöidä, on tehty ilmoitus kansalliseen tie- ja katuverkon tietojärjestelmään Digiroadiin, sekä tien vastuuhenkilöstä yksityistierekisteriin, jota pitää Maanmittauslaitos.
Näin käytät palvelua
Kunnossapitoavustuksia haetaan kerran vuodessa keväällä lehdessä ja teknisen toimialan nettisivuilla ilmoitetun aikataulun ja annettujen ohjeiden mukaisesti paperilomakkeella.
Perusparannusavustuksia voi hakea ympäri vuoden tekniseltä lautakunnalta.
Ehdot
Kunnossapitoavustuksen osalta Porin kaupunki avustaa raha-avustuksen muodossa niitä yksityisteitä, joissa on vähintään kaksi vakinaista asuntoa ja toimiva tiekunta.
Perusparannusavustuksen saaminen edellyttää, että hankkeen valtioavustusmahdollisuus on selvitetty sekä kustannusarvio ja suunnitelma hankkeesta on toimitettu kaupungille.
Jos valtio avustaa tiekuntaa vähintään 50 prosentilla, niin kaupungin avustus on n. 20 prosenttia toteutuneista perusparannusmenoista, kuitenkin enintään 10.000 euroa. Jos valtio ei avusta, niin kaupungin avustus on n. 30-40 prosenttia toteutuneista perusparannusmenoista, kuitenkin enintään 5.000 euroa.
Mistä ja miten saat apua
Yksityistieavustusten hakeminen · TelephoneService
Kunnalta voi anoa avustusta yksityisen tien tekemistä, kunnostamista ja ylläpitoa varten.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Puhelin: 358 447011778 · Charged
Puhelin: 358 26211100 · Charged
Avaa palveluntarjoajan sivusto →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Yksityistieavustukset · Verkkosivusto
Yksityistien omaava voi hakea yksityisteiden kunnossapitokustannuksiin ja erityisestä syystä perusparannuskustannuksiin.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Puhelin: 358 447011778 · Charged
Avaa palveluntarjoajan sivusto →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Porin kaupungin asiakaspalvelu · Asioi paikan päällä
Porin kaupungin asiakaspalvelupiste palvelee kuntalaisia kaikissa kaupungin asioihin liittyvissä asioissa.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Englanti, Suomi
Käyntiosoite: Yrjönkatu 6 28100
Puhelin: 358 26211100 · Jonotus maksaa mpm tai pvm.
Porin kaupungin asiakaspalvelu →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Porin Suomi-piste · Asioi paikan päällä
Porin Suomi-piste tarjoaa monipuoliset viranomaispalvelut yhdestä paikasta – asioi helposti yhdellä käynnillä.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Ruotsi, Englanti, Suomi
Käyntiosoite: Yrjönkatu 6 28100
Verkkosivu →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Tarkista palvelu Suomi.fi:ssä →