Kuntalaisaloite
Näytä yhteydet →Forssan kaupungin asukkailla ja muilla jäsenillä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita kaupungin toimintaa koskevissa asioissa.
Julkaisija: Forssan kaupunki · Kunta
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Valitut kunnat, maakunnat tai hyvinvointialueet
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Kunnan asukkailla ja muilla jäsenillä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloite koskee yleensä jonkin palvelun tai asian kehittämistä yleisellä tasolla. Kunnan kuuluu kaikissa tapauksissa vastata aloitteen tekijälle ja ilmoittaa, mihin toimiin aloitteen johdosta on ryhdytty. Jos aloitteen allekirjoittaa vähintään kaksi prosenttia kunnan äänioikeutetuista asukkaista, valtuuston on otettava aloite käsittelyyn kuuden kuukauden kuluessa. Vähintään viisi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista voi tehdä aloitteen kunnallisen kansanäänestyksen järjestämisestä. Valtuusto päättää äänestyksestä tai aloitteen raukeamaan jättämisestä viipymättä.
Näin käytät palvelua
Voit toimittaa aloitteen Forssan kaupungin keskushallinnon kirjaamoon postin välityksellä, sähköpostilla tai tuoda sen itse. Voit tehdä aloitteen myös Kuntalaisaloite.fi-verkkopalvelussa.
Ehdot
Aloitteen voi tehdä forssalainen yksityishenkilö tai yksityishenkilöt yhdessä , yhdistys, laitos ja säätiö.
Mistä ja miten saat apua
Forssan kaupungintalo · Asioi paikan päällä
Kaupungintalolta löydät keskushallinnon, sivistys- ja tulevaisuuspalvelujen sekä teknisen ja ympäristötoimen yksiköt.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Turuntie 18 30100
Puhelin: 358 341411 · Charged
Forssan kaupungin internet-sivut →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Forssan kaupungin internetsivut · Verkkosivusto
Forssan kaupungin internetsivuilta saat tietoa kaupungista ja sen tarjoamista palveluista.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Ruotsi, Englanti, Suomi, ru