Hoitajan palkkaaminen kotiin
Näytä yhteydet →Perhe voi palkata hoitajan halutessaan kotiin.
Julkaisija: Pirkkalan kunta · Kunta
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Valitut kunnat, maakunnat tai hyvinvointialueet
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Perhe voi palkata lastenhoitajan kotiinsa ja saada palkkakuluihin kotihoidon tai yksityisen hoidon tukea. Alle 3-vuotiaan lapsen hoitoon saa kotihoidon tukea ja alle kouluikäisen lapsen hoitoon yksityisen hoidon tukea. Työnantajana voi toimia useampi perhe yhdessä siten, että joku aikuisista on nimetty työnantajatehtävien vastuuhenkilöksi.
Vanhemmat voivat hankkia lapselle hoitajan kotiin myös hoivapalveluyrityksistä. Tällöin he voivat hakea verotuksessaan kotitalousvähennystä.
Lisätietoja hoitajan palkkaamisesta löytyy Tampereen kaupunkiseudun sivuilta.
Näin käytät palvelua
Huoltajan palkatessa hoitajan kotiinsa lapsen vanhemmat hakevat ja valitsevat itse sopivan henkilön. Kun huoltaja/työnantaja on löytänyt hoitajan, sopii huoltaja kunnan viranomaisen kanssa tapaamisen, johon osallistuvat sekä työnantaja että työntekijä.
Pirkkalassa yhteyshenkilönä toimii varhaiskasvatuksen aluepäällikkö ja suunnittelija (perhepäivähoito)
Ehdot
Lasta voi hoitaa kotona yksityisen hoidon tuella henkilö, joka
* ei kuulu lapsen kanssa samaan kotitalouteen
* on täysi-ikäinen yksityishenkilö, jonka kanssa perhe on tehnyt vähintään 1 kuukauden työsopimuksen ja jonka kunta on hyväksynyt päivähoidon tuottajaksi
Mistä ja miten saat apua
Palautetta Pirkkalan kunnalle · Verkkoasiointi
Voit antaa palautetta Pirkkalan kunnalle.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Avaa palveluntarjoajan sivusto →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Kelan Asiointipalvelu · Verkkoasiointi
Tarkastele omia Kela-tietojasi, hae etuuksia, lähetä liitteitä ja ilmoita muutoksista. Voit hoitaa lähes kaikki Kela-asiasi verkossa.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Ruotsi, Englanti, Suomi
Avaa palveluntarjoajan sivusto →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
OmaKanta, Kanta.fi · Verkkoasiointi
Kirjautumalla OmaKantaan näet sosiaali- ja terveydenhuollossa sinusta kirjattuja tietoja.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Ruotsi, Suomi
Avaa palveluntarjoajan sivusto →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Kelan puhelinpalvelu henkilöasiakkaille · TelephoneService
Kelan puhelinpalvelun palvelunumerot henkilöasiakkaille.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Ruotsi, Englanti, Suomi
Puhelin: 358 20692202 · Charged
Puhelin: 358 20692205 · Charged
Puhelin: 358 20692206 · Charged
Puhelin: 358 206340200 · Charged
Puhelin: 358 20692209 · Charged
Puhelin: 358 20692204 · Charged
Puhelin: 358 20692207 · Charged
Puhelin: 358 20692210 · Charged
Puhelin: 358 206344940 · Charged
Puhelin: 358 206353500 · Charged
Puhelin: 358 206344795 · Charged
Puhelin: 358 206342894 · Charged
https://www.kela.fi/soita-kelaan →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Selvitys WH2
Lasten yksityisen hoidon tuki
Päivähoidon tuottaja · Lomake
Lomakkeella yksityinen päivähoidon tuottaja voi ilmoittaa yksityisen hoidon tuen hakemuksen liitteeksi tarvittavat tiedot.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Ruotsi, Suomi
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Tarkista palvelu Suomi.fi:ssä →