Arviointi ja todistukset perusopetuksessa
Näytä yhteydet →Arviointi on kokonaisuus, jonka avulla oppilas ymmärtää omaa oppimistaan ja tunnistaa vahvuuksiaan.
Julkaisija: Vantaan kaupunki · Kunta
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Valitut kunnat, maakunnat tai hyvinvointialueet
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Arviointi on kokonaisuus, joka on muutakin kuin arvosanojen ja todistusten antamista. Ohjaavan palautteen avulla oppilas ymmärtää omaa oppimistaan ja tunnistaa vahvuuksiaan. Oppilaan saaman jatkuvan ohjaavan palautteen lisäksi oppilas saa lukuvuoden aikana kaksi väliarviointia sekä lukuvuoden päätteeksi lukuvuositodistuksen. Toinen väliarvioinneista toteutetaan arviointikeskusteluna ja toinen kirjallisesti välitodistuksena. Arviointikeskusteluun osallistuu oppilas, huoltaja ja opettaja. Keskeistä on kuulla lapsen/nuoren ajatuksia ja mielipiteitä omasta koulunkäynnistä. Arviointikeskustelu antaa mahdollisuuden pohtia yhdessä lapsen/nuoren kasvuun, kehitykseen ja oppimiseen sekä koulunkäyntitaitoihin liittyviä asioita. Kunkin lukuvuoden päättyessä oppilaalle annetaan lukuvuositodistus, joka on arviointi oppilaan koko lukuvuoden suoriutumisesta. Vuosiluokilla 1.-3. väli- ja lukuvuositodistuksissa käytetään sanallista arviointia ja vuosiluokilla 4.-9. numeroarviointia.
Mistä ja miten saat apua
Kanniston koulu · Asioi paikan päällä
Kanniston koulu tarjoaa perusopetusta sekä vammaisopetusta 1.-9.-luokkalaisille.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Ruotsi, Suomi
Käyntiosoite: Kenraalintie 6 01700
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Rekolan koulu · Asioi paikan päällä
Rekolan koulu tarjoaa perusopetusta 1.-6.-luokkalaisille ja lisäksi perusopetuksen valmistava luokka.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Ruotsi, Suomi
Käyntiosoite: Rekolantie 67 01400
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.