Kouluruokailu
Näytä yhteydet →Karkkilan kaupunki tarjoaa kouluruokailun kaikille esi- ja perusopetuksen oppilaille ja lukiolaisille koulun opetuspäivinä sekä päiväkotien lapsille.
Julkaisija: Karkkilan kaupunki · Kunta
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Valitut kunnat, maakunnat tai hyvinvointialueet
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Kouluruokailu on olennainen osa Karkkilan koulujen opetus- ja kasvatustehtävää ja oppilaiden hyvinvoinnin edistämistä sekä myös kansanterveydellisesti merkittävä asia. Kouluruokailu on osa koulun virallista oppilashuoltoa. Ruokailun tavoitteena varhaiskasvatuksessa on edistää lapsen terveyttä ja myönteistä ruokakulttuuria sekä kehittää maku- ja ruokailutottumuksia. Ruokailu kasvatustilanteena ohjaa terveelliseen ravitsemukseen ja opettaa ruokailuun liittyviä hyviä tapoja ja juhlapyhiin liittyviä ruokaperinteitä. Ruokailu varhaiskasvatuksessa täydentää kotona tapahtuvaa ruokailua. Päiväkodeissa tarjottavia aterioita ovat aamupala, lounas ja välipala (vuorohoidossa lisäksi päivällinen ja iltapala). Esiopetuksessa noudatetaan koulujen ruokalistaa ja ruokailu tapahtuu ruokalassa sovituissa vuoroissa luokkien kanssa.
Kouluateria kattaa merkittävän osan suomalaisen koululaisen päivittäisestä ravinnosta. Valtion ravitsemusneuvottelukunta pitää erittäin tärkeänä, että jokainen oppilas syö kouluaterian päivittäin, sellaisena kokonaisuutena kuin se on suunniteltu. Ruokalistojen suunnittelua ohjaavat valtion ravitsemusneuvottelukunnan ravitsemussuositukset.
Karkkilan kaupungin kouluruokien valmistuksesta vastaa Karkkilan kaupungin ruokapalvelut. Kaupungin keskuskeittiönä toimii Karkkilan kaupungin palvelukeskuksen keittiö, jossa valmistetaan kaikki Karkkilan ruokapalveluiden ateriat. Ruokapalveluiden tuottamat ateriat on suunniteltu ja valmistettu suomalaisten ravitsemussuositusten mukaisesti, huomioiden asiakkaiden tarpeet. Laadukkaat ja turvalliset ateriat takaa toimiva omavalvontajärjestelmämme. Ruokapalveluiden arvoja ovat maukas ja terveellinen ruoka, asiakaslähtöisyys sekä ammattitaito.
Näin käytät palvelua
Kasvisruokaa on mahdollista saada täyttämällä erityisruokavaliolomake Karkkilan yhteiskoulussa ja lukiossa. Karkkilan kaupungissa on otettu käyttöön myös sähköinen erityisruokavaliolomake, jonka kautta erityisruokavaliotoiveet on mahdollista ilmoittaa. Kaupungin ruokapalvelut pyytää syksyisin lukukauden alkaessa päivitetyt erityisruokavaliolomakkeet. Toivomme, että mahdollisuuksien mukaan käyttäisitte sähköistä lomaketta! Erityisruokavalioiden päivitykset tulisi toimittaa ruokapalveluille ennen lukuvuoden aloitusta, näin takaamme oikean ruoan ensimmäisestä koulupäivästä lähtien.
Kouluruokailusta voi antaa palautetta sähköisen asiakaspalautelomakkeen avulla. Asiakaspalautekysely järjestetään kerran lukuvuoden aikana.
Ehdot
Karkkilan koulujen oppilailla on oikeus erityisruokavalioon. Kouluissa ja päiväkodeissa on mahdollisuus saada erityisruokavalioateria terveydellisistä tai vakaumuksellisista syistä. Kasvisruokaa on mahdollista saada alakouluissa vain lääkärintodistuksen perusteella.
Mistä ja miten saat apua
Högforsin päiväkoti · Asioi paikan päällä
Högforsin päiväkoti on yksi Karkkilan kaupungin varhaiskasvatusta tarjoavista päiväkodeista.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Valtatie 22 03600
Puhelin: 358 444675317 · Charged
Puhelin: 358 444675316 · Charged
Puhelin: 358 444675315 · Charged
Puhelin: 358 444675527 · Charged
Högforsin päiväkodin nettisivut →
Vuorohoitoa →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Tuorilan koulu · Asioi paikan päällä
Tuorilan koulu on yksi Karkkilan perusopetusta tarjoavista alakouluista. Tuorilan koulu sijaitsee luonnonkauniissa maisemissa Pyhäjärven rannalla.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Järvenpääntie 56 03600
Puhelin: 358 405270562 · Charged
Puhelin: 358 0444675398 · Charged
Puhelin: 358 0444675535 · Charged
Puhelin: 358 0942583641 · Charged
Tuorilan koulu →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Toivikkeen päiväkoti · Asioi paikan päällä
Toiviken päiväkoti sijaitsee laajan virkistys- ja retkeilyalueen lähellä.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Pajakatu 15 03620
Puhelin: 358 444675321 · Charged
Puhelin: 358 445535147 · Charged
Puhelin: 358 505978653 · Charged
Puhelin: 358 444675527 · Charged
Toivikkeen päiväkodin nettisivut →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Karkkilan yhteiskoulu · Asioi paikan päällä
Karkkilan keskustassa sijaitseva 100-vuotias Karkkilan yhteiskoulu tarjoaa perusopetusta kaikille kunnan 7-9-luokkalaisille oppilaille.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Anttilankatu 2-4 03600
Puhelin: 358 406442971 · Charged
Puhelin: 358 0445446394 · Charged
Puhelin: 358 0447138131 · Charged
Puhelin: 358 0447674765 · Charged
Puhelin: 358 0505492085 · Charged
Yhteiskoulun omat uudet kotisivut →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Erityisruokavalioiden tilaukset · Verkkoasiointi
Selvityksen erityisruokavalioista voi tehdä sähköisen lomakkeen avulla.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Avaa palveluntarjoajan sivusto →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Tarkista palvelu Suomi.fi:ssä →