Liikunnan kansalaistoiminnan tuki ja avustukset
Näytä yhteydet →Liikuntalain mukaan kunnan tulee edistää kuntalaisten mahdollisuuksia liikunnan harjoittamiseen.
Julkaisija: Nokian kaupunki · Kunta
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Valitut kunnat, maakunnat tai hyvinvointialueet
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Liikuntajärjestöt ja -yhdistykset voivat tiedustella avustuksia toimintaansa sekä esimerkiksi liikuntatapahtumien järjestämiseen kunnalta, jonka alueella toimivat. Liikuntalain mukaan kunnan tulee edistää kuntalaisten mahdollisuuksia liikunnan harjoittamiseen.
Näin käytät palvelua
Avustushakemukset ovat nähtävillä hakuaikana. Avustushakemukset ovat nähtävillä hakuaikana. Avustus maksetaan ainoastaan täydellisiä hakemusasiakirjoja vastaan. Väärien tietojen antamisesta voidaan evätä toiminta-avustus kokonaan. Myöhässä jätettyjä hakemuksia ei huomioida. Mikäli kaupungilla on laskusaatavia avustusta hakevalta yhdistykseltä tai seuralta, kuitataan saatavat ennen toiminta-avustuksen maksamista.
Ehdot
Avustuksia voivat hakea paikalliset liikuntaseurat.
Mistä ja miten saat apua
Hyvinvoinnin ja vapaa-ajan avustusohjeet · Verkkosivusto
Tietoa hyvinvoinnin ja vapaa-ajan toiminta- ja kohdeavustusten hakemisesta, avustusohje ja hakulomakkeet.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Avaa palveluntarjoajan sivusto →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Nokian kaupungin hyvinvoinnin ja vapaa-ajan asiakaspalvelu · Asioi paikan päällä
Hyvinvointi- ja vapaa-aikatoimiston asiakaspalvelupiste kirjasto- ja kulttuuritalo Virrassa.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Välikatu 11 37100
Puhelin: 358 356520100 · Free
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.