Koulukuljetus
Näytä yhteydet →Kuhmon kaupungin koulu- ja henkilökuljetuksia koordinoi kuljetussuunnittelija. Koulukohtaisia kuljetuksia voi tiedustella suoraan ao. kouluilta.
Julkaisija: Kuhmon kaupunki · Kunta
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Valitut kunnat, maakunnat tai hyvinvointialueet
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Oppilaalla on oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen, kun koulumatka on yli viisi (5) kilometriä tai esioppilaalla sekä ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaalla koulumatka on yli kolme (3) kilometriä.
Perusopetuksen oppilaan koulumatkaa ei ole välttämätöntä järjestää koko pituudeltaan, vaan oppilaan koulumatka voi osittain muodostua oppilaan itse kulkemasta osasta.
Koulukuljetusjärjestelyjen aikatauluista johtuvaa kuljetuksen lähtöä tai koulutuntien alkamista odottaville oppilaille koulu järjestää valvonnan.
Kahdessa osoitteessa asuvat oppilaat/lapset
Koulukuljetukset järjestetään oppilaan väestörekisterissä mainitun kotiosoitteen ja koulun/päiväkodin välisiin matkoihin.
Muut matkat eivät kuulu koulukuljetuksen piiriin.
Mikäli kyseessä on tilanne, että oppilas asuu säännöllisesti osan kouluvuodesta toisen huoltajan luona Kuhmossa ja vanhemmilla on yhteishuoltajuus, hänelle voidaan myöntää oikeus koulukuljetukseen (sis. esikouluun kulkemisen) huoltajien anomuksella
toissijaisesta osoitteesta, jos kaikki seuraavat ehdot täyttyvät:
– matka toissijaisesta osoitteesta kouluun on esioppilaalla tai ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaalla yli kolme kilometriä ja neljännestä vuosiluokasta eteenpäin yli viisi kilometriä,
– toissijaisesta kodista on mahdollista kulkea koulumatkat olemassa olevilla koulukuljetuksilla,
– jos koulukuljetukseen varatussa kulkuneuvossa on tilaa,
– jos toissijaisesta kodista kulkeminen koulukuljetuksella ei aiheuta uutta valvonnan tarvetta sillä koululla, jossa oppilas opiskelee ja
– jos toissijaisesta osoitteesta kulkevan lapsen tai nuoren osallistuminen koulukuljetukseen ei pidennä muiden koulumatkan kestoa olennaisesti. Tällä tarkoitetaan sitä, että kaikkien koulukuljetuksessa kulkevien matkan keston on pysyttävä laissa määritetyn mukaisena eli koulumatkaan käytettävä aika ei saa ylittyä.
Mikäli yllä luetellut ehdot täyttyvät, harkinnanvarainen oikeus kuljetukseen myönnetään lukuvuodeksi kerrallaan.
Näin käytät palvelua
Ole yhteydessä suoraan koulusi rehtoriin.
Maksutiedot
Mahdollinen harkinnanvarainen koulukuljetus on maksullinen.
Mistä ja miten saat apua
Hietaperän koulu · Asioi paikan päällä
Koulu sijaitsee Pohjoispuolentien varrella noin 20 km keskustasta länteen Ontojärven rannalla kauniilla männikkökankaalla.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Pohjoispuolentie 2091 88900
Puhelin: 358 447105101 · Charged
Hietaperän koulu →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Lentuan koulu · Asioi paikan päällä
Lentuan koulu sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Lentiirantien varrella vajaat 20 km Kuhmon keskustasta.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Ohtolantie 27 88900
Puhelin: 358 447105106 · Charged
Lentuan koulu →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Chat · Verkkoasiointi
Asiakaspalvelutiimi vastaa chatin kautta kunnan palveluihin liittyviin kysymyksiin.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Englanti, Suomi
Puhelin: 358 86155521 · Charged
Avaa palveluntarjoajan sivusto →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Tuupalan yhtenäiskoulu · Asioi paikan päällä
Tuupalan yhtenäiskoulu muodostuu uudesta puukoulusta ja vanhasta kivikoulurakennuksesta.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Peuranpolku 1 88900
Puhelin: 358 404847571 · Charged
Puhelin: 358 447255351 · Charged
Tuupalan puukoulu →
Tuupalan kivikoulu →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Asiakaspalvelu · TelephoneService
Kuhmon kaupungin asiakaspalvelu on kaupungintalon 1. kerroksessa. Sieltä saat lisätietoja kaupungin palveluista ja puhelu voidaan välittää eteenpäin.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Englanti, Suomi
Puhelin: 358 86155521 · Charged
Avaa palveluntarjoajan sivusto →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Tarkista palvelu Suomi.fi:ssä →