Kuntalaisaloitteet
Näytä yhteydet →Kunnan asukkailla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa.
Julkaisija: Iitin kunta · Kunta
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Valitut kunnat, maakunnat tai hyvinvointialueet
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet. Jos valtuuston toimivaltaan kuuluvassa asiassa aloitteen tekijöinä on vähintään kaksi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista, asia on otettava valtuustossa käsiteltäväksi viimeistään kuuden kuukauden kuluessa asian vireilletulosta.
Näin käytät palvelua
Aloite toimitetaan kuntaan sähköisesti tai paperilla.
Ehdot
Kuntalaisaloitteen voi tehdä asukas tai henkilö, joka hallitsee tai omistaa kunnassa sijaitsevaa kiinteää omaisuutta. Aloitteen voi kotikunnassaan tehdä myös yhteisö, laitos tai säätiö.
Mistä ja miten saat apua
Kirjaamo · Asioi paikan päällä
Kirjaamo kirjaa hallinnolliseen päätöksentekoon johtavat asiat ja viralliset kirjeet diaariin ja lähettää ne valmisteltaviksi toimialoille.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Rautatienkatu 20 47400
Käyntiosoite: Rautatienkatu 20 47400
Puhelin: 358 0206159600 · pvm/mpm
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Iitin kunnan kirjaamo · Verkkoasiointi
kirjaamo@iitti.fi Kunnan virallinen sähköposti
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Avaa palveluntarjoajan sivusto →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.