Perusopetuksen oppilashuolto
Näytä yhteydet →Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista.
Julkaisija: Humppilan kunta · Kunta
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Valitut kunnat, maakunnat tai hyvinvointialueet
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Oppilashuoltoa tarvitaan, kun lapsen tai nuoren koulunkäynnissä tai muussa elämässä on ongelmia. Tilanteen selvittely alkaa oppilaan, opettajan ja vanhempien välisenä keskusteluna. Mikäli selvittelyyn kaivataan apua oppilashuollon henkilöstöltä kutsutaan koolle yksilökohtainen monialainen oppilashuoltoryhmä.
Koulupsykologit ja -kuraattorit antavat konsultaatiotukea opettajille ja huoltajille lasten ja nuorten koulunkäyntiin, kasvuun ja kehitykseen liittyvissä asioissa. Oppilailla on mahdollisuus tavata koulupsykologi tai koulukuraattori oma-aloitteisesti tai huoltajan/opettajan välityksellä. Koulukuraattorilta saa apua esimerkiksi, jos lapsella tai nuorella on pulmia koulunkäynnissä, kaverisuhteissa tai hänen elämässään tapahtuu merkittäviä muutoksia. Oppilas voi saada koulukuraattorilta tukea myös omaan elämäänsä ja kehitykseensä liittyvissä asioissa.
Kouluterveydenhuollon tehtävänä on tukea lapsen ja nuoren tasapainoista kehitystä yhteistyössä vanhempien ja koulun kanssa. Koko ikäluokan kattavat terveystarkastukset muodostavat kouluterveydenhuollon toiminnan rungon. Oppilas voi tulla kouluterveydenhoitajan vastaanotolle myös ilman ajanvarausta koulukohtaisesti sovittuina vastaanottoaikoina. Myös vanhemmat voivat ottaa yhteyttä kouluterveydenhoitajaan lapsensa terveyttä ja hyvinvointia koskevissa asioissa.
Kouluterveydenhuollon, koulupsykologi- ja koulukuraattoripalveluiden tuottamisesta vastaa FSHKY.
Molemmissa kunnan kouluissa toimii oma oppilashuoltoryhmä, joka kokoontuu säännöllisesti. Ryhmään kuuluvat rehtori, erityisopettaja, opinto-ohjaaja, koulukuraattori ja/tai koulupsykologi, kouluterveydenhoitaja sekä tarvittaessa muut asiantuntijat. Ryhmän tehtävänä on edistää oppilaiden tasapainoista kasvua ja kehitystä sekä varmistaa kaikille tasavertainen oppimisen mahdollisuus kehittämällä koulun toimintatapoja ja puuttumalla havaittuihin ongelmakohtiin.
Mistä ja miten saat apua
Kirkonkulman yhtenäiskoulu · Asioi paikan päällä
Kirkonkulman yhtenäiskoulu tarjoaa perusopetusta luokille 1-9 Humppilan kunnassa. Koivistolla opiskelee 1-6 luokat ja Eedenillä opiskelee 7-9 luokat.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Koivistontie 22 31640
Käyntiosoite: Eedenintie 1 31640
Puhelin: 358 34180444 · Charged
Puhelin: 358 34810421 · Charged
Puhelin: 358 447064412 · Charged
Puhelin: 358 447064441 · Charged
Puhelin: 358 447064413 · Charged
Humppilan kunta →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Kouluterveydenhoitaja · Asioi paikan päällä
Kouluterveydenhoitajan vastaanotto on molemmilla kouluilla.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Eedenintie 1 31640
Puhelin: 358 503315955 · Charged
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
koulukuraattori · Asioi paikan päällä
Koulukuraattorin vastaanotto molemmilla kouluilla ajanvarauksella.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Eedenintie 1 31640
Puhelin: 358 503369948 · Charged
Oma Hämeen oppilashuolto →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Koulupsykologi · Asioi paikan päällä
Koulupsykologi auttaa lasten ja nuorten oppimiseen, kasvuun ja kehitykseen liittyvissä asioissa.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Sairaalankuja 4 kerros 30100
omahämeen oppilashuolto →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Tarkista palvelu Suomi.fi:ssä →