Erityisvarhaiskasvatus
Näytä yhteydet →Erityisvarhaiskasvatuksen tehtävänä on auttaa lasta ja perhettä tilanteissa, joissa lapsen kasvulle, kehitykselle ja oppimiselle tarvitaan tukea.
Julkaisija: Kalajoen kaupunki · Kunta
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Valitut kunnat, maakunnat tai hyvinvointialueet
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Tuen järjestämisen lähtökohtana ovat lapsen vahvuudet sekä oppimiseen ja kehitykseen liittyvät tarpeet. Kehityksen ja oppimisen tuki rakentuu lasten yksilöllisiin tarpeisiin vastaamisesta sekä yhteisöllisistä ja oppimisympäristöihin liittyvistä ratkaisuista. Varhaiskasvatuksessa huolehditaan siitä, että jokainen lapsi kokee itsensä hyväksytyksi omana itsenään sekä ryhmän jäsenenä. Kannustamalla lasta ja antamalla hänelle mahdollisuuksia onnistumisen kokemuksiin tuetaan lapsen myönteisen minäkuvan kehittymistä. Lapsen kehityksen ja oppimisen tuki järjestetään osana varhaiskasvatuksen päivittäistä toimintaa. Tuki annetaan ensisijaisesti erilaisin joustavin järjestelyin lapsen omassa päiväkoti- tai perhepäivähoitoryhmässä. Lapsen edun vaatiessa tukea voidaan järjestää myös osittain tai kokonaan erityisryhmässä.
Varhaiskasvatus järjestetään yhteistyössä lapsen ja huoltajan kanssa siten, että jokainen lapsi saa oman kehityksensä ja tarpeidensa mukaista kasvatusta, opetusta ja hoitoa. Huoltajan kanssa tehtävän yhteistyön merkitys korostuu erityisesti, kun lapsella on tuen tarvetta. Lapsi voi saada tukea myös muiden lapsia ja perheitä koskevien palvelujen kautta, kuten lastenneuvolasta, kasvatus- ja perheneuvolasta tai vammaispalveluista. On tärkeää, että paikalliset lasten ja perheiden palvelut muodostavat tarkoituksenmukaisen kokonaisuuden lapsen tuen järjestämisessä. Lapsen tuen tarve voi olla lyhytaikaista ja vähäistä. Silloin voi riittää yksittäinen tuen muoto tai järjestelyt, joilla tilanteeseen vaikutetaan mahdollisimman nopeasti ja varhaisessa vaiheessa. Osa lapsista tarvitsee enemmän ja säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tuen muotoja toisiaan täydentävinä.
Kalajoella toimii sekä ryhmässä toimiva, että kiertävä varhaiskasvatuksen erityisopettaja.
Mistä ja miten saat apua
Varhaiskasvatusjohtaja · TelephoneService
Kalajoen kaupungin varhaiskasvatusjohtaja
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Englanti, Suomi
Puhelin: 358 444691263 · Charged
Varhaiskasvatus-ja koulutus/varhaiskasvatus →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Yksityinen päiväkoti Arkki Hiekkasärkät · Asioi paikan päällä
Yksityinen päiväkoti Hiekkasärkät alueella
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Englanti, Suomi
Käyntiosoite: Hiekkakuja 2 85100
Puhelin: 358 505911933 · Charged
Päiväkoti Arkki →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Päiväkoti Satumajakka · Asioi paikan päällä
Satumajakan päiväkoti tarjoaa varhaiskasvatusta Kalajoella Himangalla.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Englanti, Suomi
Käyntiosoite: Mastotie 10 68100
Käyntiosoite: Väinönkuja 3 68100
Käyntiosoite: Leipämäentie 8 68100
Käyntiosoite: Peltotie 1 68100
Puhelin: 358 444691851 · Charged
Puhelin: 358 444691791 · Charged
Puhelin: 358 444691847 · Charged
Puhelin: 358 444691850 · Charged
Puhelin: 358 444691849 · Charged
Puhelin: 358 401958236 · Charged
Puhelin: 358 405128351 · Charged
Puhelin: 358 444691845 · Charged
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Yksityinen ryhmäperhepäiväkoti Onnenapila · Asioi paikan päällä
Ryhmäperhepäiväkoti Onnenapila on Kalajoella sijaitseva yksityinen ryhmäperhepäiväkoti.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Englanti, Suomi
Käyntiosoite: Kehätie 15 85100
Puhelin: 358 458890449 · Charged
Onnenapila ryhmäperhepäiväkoti →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Yksityinen päiväkoti JES · Asioi paikan päällä
Päiväkoti JES:n toiminnan perustana on tarjota lapsille turvallinen arki ja laadukasta varhaiskasvatusta kodinomaisessa ympäristössä.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Englanti, Suomi
Käyntiosoite: Mehtäkyläntie 12 C 85100
Puhelin: 358 451564417 · Charged
Päiväkoti Jes →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Tarkista palvelu Suomi.fi:ssä →