Varhennettu oppivelvollisuus
Näytä yhteydet →Varhennetun oppivelvollisuuden piiriin kuuluvat vaikeasti vammaiset lapset.
Julkaisija: Lappeenrannan kaupunki · Kunta
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Valitut kunnat, maakunnat tai hyvinvointialueet
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Varhennetun oppivelvollisuuden päätöksen saaneen lapsen oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, jolloin hän täyttää 6 vuotta. Lapsen tulee osallistua esiopetukseen, joka kuuluu oppivelvollisuuteen. Varhennetun oppivelvollisuuden päätöksen myötä lapsella on oikeus saada esiopetusta sinä vuonna, jona hän täyttää 5 vuotta. Huoltaja päättää, osallistuuko lapsi esiopetukseen vuotta tavanomaista aiemmin.
Oikeus varhennettuun oppivelvollisuuteen on lapsilla, joiden arvioidaan tarvitsevan enemmän aikaa esi- ja perusopetukselle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi oppimiskykyyn ja kokonaiskehitykseen vaikuttavan vamman, sairauden tai toimintakyvyn rajoitteen vuoksi.
Hallintopäätös varhennetusta oppivelvollisuudesta tehdään ennen perusopetuksen alkamista. Varhennettu oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, jona lapsi täyttää 6 vuotta. Päätöstä ei voi tehdä perusopetuksen alkamisen jälkeen. Päätös varhennetusta oppivelvollisuudesta ei ole voimassa enää siinä vaiheessa, kun lapsi aloittaa perusopetuksessa. Perusopetukseen siirtyessä lapselle tehdään tukea koskeva päätös (perusopetuslaki 20 f §), ja päätöksessä päätetään perusopetuksen järjestämisestä perusopetuslain 20 i § mukaisesti.
Näin käytät palvelua
Varhennetun oppivelvollisuuden päätöksen valmistelussa tulee tehdä yhteistyötä varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen asiantuntijoiden kesken. Kun varhennetun oppivelvollisuuden tarvetta arvioidaan, lapsen vammaa, sairautta tai toimintakyvyn rajoitetta tarkastellaan eri näkökulmista, jotta saadaan kokonaiskuva lapsen tuen tarpeista ja oppimisen edellytyksistä. Psykologisia tai lääketieteellisiä lausuntoja tai muita vastaavia selvityksiä voidaan hyödyntää päätöstä tehtäessä, mutta ne eivät ole edellytys päätöksen tekemiseksi. Päätöstä tehtäessä arvioidaan aina lapsen kokonaistilannetta, sekä yksilöllisiä tuen tarpeita että vahvuuksia.
Päätöksen varhennetusta oppivelvollisuudesta tekee varhaiskasvatuksen tai opetuksen järjestäjä, ja jos lapsi ei ole varhaiskasvatuksessa tai esiopetuksessa, päätöksen tekee lapsen asuinkunta. Huoltaja voi tehdä aloitteen päätöksen tekemiseksi. Lasta ja huoltajia kuullaan hallintolain mukaisesti ennen päätöksen tekemistä. Hallintopäätös tehdään oppivelvollisuuslain 2 § mukaisesti.
Mistä ja miten saat apua
Joutsenon päiväkoti · Asioi paikan päällä
Päiväkodissa tarjotaan koko- ja osapäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta sekä vuorohoitoa.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Penttiläntie 4 54100
Puhelin: 358 408340064 · Charged
Puhelin: 358 406373444 · Charged
Puhelin: 358 406535377 · Charged
Puhelin: 358 406539745 · Charged
Puhelin: 358 405708946 · Charged
Puhelin: 358 404813994 · Charged
Puhelin: 358 404813992 · Charged
Puhelin: 358 406682844 · Charged
Puhelin: 358 406683480 · Charged
Puhelin: 358 404860773 · Charged
Puhelin: 358 400597591 · Charged
Puhelin: 358 406434350 · Charged
Puhelin: 358 406534969 · Charged
Puhelin: 358 404813993 · Charged
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Lauritsalan päiväkoti · Asioi paikan päällä
Päiväkodissa tarjotaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Tietokatu 2 53300
Puhelin: 358 401834452 · Charged
Puhelin: 358 406740407 · Charged
Puhelin: 358 406300342 · Charged
Puhelin: 358 405708946 · Charged
Puhelin: 358 401488961 · Charged
Puhelin: 358 401629458 · Charged
Puhelin: 358 401629512 · Charged
Puhelin: 358 401626041 · Charged
Puhelin: 358 406264428 · Charged
Puhelin: 358 407754527 · Charged
Puhelin: 358 406453510 · Charged
Puhelin: 358 405653191 · Charged
Puhelin: 358 406528084 · Charged
Puhelin: 358 406163688 · Charged
Puhelin: 358 401309096 · Charged
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Pulpin päiväkodin Korvenkylän toimintayksikkö · Asioi paikan päällä
Toimintayksikössä tarjotaan koko- ja osapäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Asematie 20 55300
Puhelin: 358 405859468 · Charged
Puhelin: 358 406373444 · Charged
Puhelin: 358 401488969 · Charged
Puhelin: 358 400182971 · Charged
Puhelin: 358 401795954 · Charged
Puhelin: 358 406306153 · Charged
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Keltun päiväkoti · Asioi paikan päällä
Päiväkodissa tarjotaan vuorohoitoa maanantaista sunnuntaihin kello 5.30–21.30 sekä ympärivuorokautista hoitoa.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Lepolankatu 1a 53100
Puhelin: 358 400163299 · Charged
Puhelin: 358 405698867 · Charged
Puhelin: 358 404804644 · Charged
Puhelin: 358 401637183 · Charged
Puhelin: 358 406301789 · Charged
Puhelin: 358 401637186 · Charged
Puhelin: 358 401824535 · Charged
Puhelin: 358 401637185 · Charged
Puhelin: 358 401757235 · Charged
Puhelin: 358 401824551 · Charged
Puhelin: 358 400790887 · Charged
Puhelin: 358 401757234 · Charged
Puhelin: 358 400163144 · Charged
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Pontuksen päiväkoti · Asioi paikan päällä
Päiväkodissa tarjotaan osa- ja kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Muukontie 12 53300
Puhelin: 358 400540780 · Charged
Puhelin: 358 401803688 · Charged
Puhelin: 358 406539745 · Charged
Puhelin: 358 406535377 · Charged
Puhelin: 358 401309131 · Charged
Puhelin: 358 401309208 · Charged
Puhelin: 358 401789188 · Charged
Puhelin: 358 403501753 · Charged
Puhelin: 358 404828343 · Charged
Puhelin: 358 405277443 · Charged
Puhelin: 358 401283719 · Charged
Puhelin: 358 401283731 · Charged
Puhelin: 358 401283743 · Charged
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Tarkista palvelu Suomi.fi:ssä →