Museopalvelut
Näytä yhteydet →Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museo kertoo Sallan (ent. Kuolajärven) historiasta 1900-luvulla.
Julkaisija: Sallan kunta · Kunta
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Valitut kunnat, maakunnat tai hyvinvointialueet
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Sota- ja jälleenrakennusajan museo toimii vuonna 1948 valmistuneessa rautatieläisten asuinrakennuksessa, joka on kunnostettu näyttelytiloiksi ja pirttikahvilaksi. Museo esittelee valokuvin, esinein ja tekstein Sallan - vuoteen 1936 asti Kuolajärven – rajapitäjän historian vaiheita 1900-luvulla. Suomen itsenäistymistä edeltäneisiin vuosiin kuuluu muun muassa vaiherikas kassinajotalvi 1915–1916, jolloin hevosilla kuljetettiin sotamateriaalia Kantalahdesta Rovaniemelle. Sota-aika koetteli Sallaa ankarasti, ja rauhanteon jälkeen sillä oli jäljellä vain puolet entisestä pinta-alastaan. Museon näyttely kertoo sodan eri vaiheiden lisäksi Sallan valtavasta jälleenrakennusurakasta. Vuoteen 1950 mennessä oli raivattu ja rakennettu jo noin 400 uutta maatilaa sekä monia kouluja ja kirkko. Sallan rajakievari ja ulkonäyttelyalue ovat osa museoaluetta. Vanhassa punahirsisessä talossa tuodaan esille kievariperinnettä sekä järjestetään monia vaihtuvia näyttelyitä. Pirttiä on mahdollisuus vuokrata juhla-, koulutus- ja kokouskäyttöön. Isompien ryhmien kahvitus tai ruokailu on myös järjestettävissä rajakievarissa ennakkoon varattaessa. Ulkonäyttelyalue kiertää noin 400 metrin mittaisen polun museon välittömässä läheisyydessä. Ulkonäyttelyalueella esitellään mm. perinteisiä elinkeinoja, maanviljelystä, metsästystä, kalastusta sekä poronhoitoa. Ulkonäyttelyalueella on yleisön vapaassa käytössä laavu, jonka tulipaikalla voi vaikka paistaa makkaraa ja nauttia eväitä.
Näin käytät palvelua
Tervetuloa Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museoon!
Maksutiedot
Sisäänpääsy: Aikuiset 5 €, eläkeläiset ja opiskelijat 3 €, lapset alle 12 vuotta ja sotaveteraanit ilmaiseksi. Ryhmät yli 10 henkilöä 3 €. Ryhmät opastuksen kanssa 5 €. Sisäänpääsy myös Museokortilla. Ulkonäyttelyalueelle on vapaa pääsy.
Mistä ja miten saat apua
Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museo · Asioi paikan päällä
Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museo sekä museokauppa ja -kahvila sijaitsevat Sallan keskustassa. Alueella myös ulkonäyttelyalue ja Rajakievari.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Englanti, Suomi