Lasten ja nuorten kuvataidekoulu
Näytä yhteydet →Keuruun kansalaisopistossa annetaan taiteen perusopetusta yleisen oppimäärän mukaan kuvataiteessa kouluikäisille lapsille ja nuorille.
Julkaisija: Keuruun kaupunki · Kunta
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Valitut kunnat, maakunnat tai hyvinvointialueet
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Keuruun kansalaisopistossa annetaan taiteen perusopetusta yleisen oppimäärän mukaan kuvataiteessa.
Kuvataidekoulu antaa tavoitteellista, vuodesta toiseen etenevää kuvataiteen perusopetusta. Lapsella on mahdollisuus saada itselleen pitkäaikainen mukava harrastus. Opetuksen tavoitteena on kehittää lapsen havaintokykyä, kuvallista ilmaisua, kädentaitoja ja taiteen tuntemusta.
Kuvataidekoulussa työskennellään monenlaisten materiaalien kanssa erilaisia tekniikoita käyttäen: piirretään, maalataan, painetaan. muotoillaan jne. Toiminnassa on tärkeää tekemisen ja kokemisen ilo.
Opetus jakautuu valmentavaan opetukseen (4-6 v), perusopetukseen (7-12 v) ja syventävään työpajaopetukseen (13-20 v). Kuvataidekoulun ryhmiä on Keuruun keskustassa ja Haapamäellä.
Näin käytät palvelua
Uusia oppilaita otetaan syksyisin, ilmoittautumisaika ryhmiin on elokuun lopussa. Vapaita paikkoja voi kuitenkin tiedustella kansalaisopiston toimistosta ympäri vuoden.
Kuvataidekoulun ryhmiin voi tutustua ja ilmoittautua netissä kansalaisopiston verkkoasioinnin kautta tai soittamalla opiston toimistoon.
Ehdot
Kuvataidekoulun ryhmät on tällä hetkellä suunnattu kouluikäisille lapsille ja nuorille, jotka ovat 7-20 -vuotiaita.
Maksutiedot
Kuvataideryhmien hinnat näkyvät kansalaisopiston verkkopalvelussa kurssin kohdalla. Lisäksi laskutetaan materiaalimaksu, joka mainitaan kurssin kuvaustekstissä.
Mistä ja miten saat apua
Keuruun kansalaisopiston verkkosivut · Verkkosivusto
Verkkosivuilta löydät tiedot kansalaisopiston toiminnasta ja kursseista sekä yhteystiedot.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Avaa palveluntarjoajan sivusto →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Keuruun yhteiskoulun yläkoulu ja lukio · Asioi paikan päällä
Keuruun yhteiskoulun yläkoulu ja lukio sijaitsee Keuruun keskustassa, koulukeskuksen alueella. Rakennuksessa on myös kansalais- ja musiikkiopisto.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Jussi Rainion tie 5 B 42700
Käyntiosoite: Jussi Rainion tie 5 A 42700
Puhelin: 358 405135822 · Charged
Puhelin: 358 405135823 · Charged
Puhelin: 358 401860604 · Charged
Puhelin: 358 405851519 · Charged
Puhelin: 358 401784084 · Charged
Puhelin: 358 401784085 · Charged
Keuruun yhteiskoulun yläkoulu →
Keuruun yhteiskoulun lukio →
Keuruun kansalaisopisto →
Läntisen Keski-Suomen musiikkiopisto →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Keuruun kansalaisopiston kurssitarjonta ja sähköinen ilmoittautuminen · Verkkoasiointi
Opistopalvelut-verkkopalvelussa voit selata kansalaisopiston kurssitarjontaa ja ilmoittautua kursseille.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Ruotsi, Englanti, Suomi
Avaa palveluntarjoajan sivusto →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Keuruun kansalaisopiston Facebook-sivut · Verkkosivusto
Keuruun kansalaisopiston Facebook-sivuille päivitetään kansalaisopiston ajankohtaisia tapahtumia.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Avaa palveluntarjoajan sivusto →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Keuruun kansalaisopiston toimiston puhelinvaihde · TelephoneService
Keuruun kansalaisopiston toimiston puhelin. Huom. ei ota vastaan tekstiviestejä.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Englanti, Suomi
Puhelin: 358 406404694 · Charged
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Tarkista palvelu Suomi.fi:ssä →