Kulttuuriin liittyvän kansalaistoiminnan tuki ja avustukset
Näytä yhteydet →Kulttuurin toiminta-avustusten ja kohdeavustusten hakeminen sekä ehdotukset vuosittaisen kulttuurin tunnustuspalkinnon saajaksi.
Julkaisija: Iisalmen kaupunki · Kunta
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Valitut kunnat, maakunnat tai hyvinvointialueet
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Iisalmen kaupunginilta haettavat toiminta-avustukset myönnetään kulttuuriyhdistysten tai muiden avustusten saantiin oikeutettujen yhteisöjen sääntömääräisen toiminnan tukemiseen. Kun toiminta-avustuksia jaetaan, otetaan huomioon kulttuuripalveluiden käytössä olevan määrärahan suuruus, yhdistyksen toiminnan laajuus, valtiolta, kunnalta ja seurakunnalta saadut avustukset ja taloudellinen asema. Toiminta-avustusten hakuaika on talvella, ja haku-ajasta ilmoitetaan vuosittain lehtikuulutuksella ja sähköisellä ilmoitustaululla.
Kulttuurin kohdeavustuksia voi hakea jatkuvana hakuna, ja niitä myönnetään niin pitkään kuin vuoden määrärahaa riittää. Avustusmääräraha on pääasiassa tarkoitettu kokeiluluonteisiin tapahtumiin ja uusiin projekteihin. Avustuksia voidaan myöntää iisalmelaisille eri kulttuuri- ja taiteenalojen ammattilaisille, järjestöille ja yksittäisille taiteen harrastajille:
* yksittäisen näyttelyn, konsertin tai tapahtuman järjestämis- ja materiaalikuluihin
* julkaisukuluihin
* kalusto- ja työvälinehankintoihin sekä muihin materiaalikustannuksiin.
Kohdeavustusta on mahdollista myöntää myös ei-iisalmelaisille toimijoille uusiin projekteihin, joiden tuotos kohdistuu Iisalmeen. Vakiintuneisiin, vuosittain toistuviin tapahtumiin ei myönnetä avustusta.
Kohdeavustus myönnetään kuluvan kalenterivuoden toimintaan ja se maksetaan kokonaisuudessaan sovittuna ajankohtana. Kohdeavustusten hakijoiden on esitettävä suunnitelma projektista, johon avustusta haetaan. Kohdeavustuksista on tehtävä selvitys seuraavan vuoden helmikuun loppuun mennessä. Selvitykseen ei tarvitse liittää tositteita, mutta tositteet on säilytettävä mahdollista tarkastusta varten. Kohdeavustusta ei voi käyttää pysyviin tilavuokriin eikä kiinteistökuluihin.
Iisalmelaiset yhteisöt ja yksityishenkilöt voivat ehdottaa kulttuurin tunnustuspalkintoa iisalmelaiselle henkilölle tai yhdistykselle, joka on merkittävästi ansioitunut kulttuurin alalla. Tunnustuspalkinto voidaan myöntää myös ulkopaikkakuntalaisille toimijoille, joiden toiminta, tapahtuma tai tuotos liittyy merkittävästi Iisalmeen, ja jolla on erityisen vahvat perustelut toiminnan laajuuden tai merkittävyyden vuoksi.
Tunnustuspalkinnon saajan valitsee sivistys- ja hyvinvointilautakunta ja palkinto jaetaan itsenäisyyspäivän juhlassa tai muussa sopivassa tilaisuudessa. Palkinto voidaan tarvittaessa jakaa myös useampaan osaan tai palkinto voidaan jättää jakamatta, mikäli sopivia ehdokkaita ei ole.
Näin käytät palvelua
Kaupungin myöntämien toiminta-avustusten hakuajat ja hakemusten viimeiset jättöajankohdat ilmoitetaan virallisella kuulutuksella vuosittain tammikuussa ennen toiminta-avustusten hakuajan alkamista. Kuulutus julkaistaan kaupungin sähköisellä ilmoitustaululla sekä paikallisessa sanomalehdessä.
Kohdeavustuksia voi hakea jatkuvana hakuna.
Iisalmen kaupunki on siirtynyt toiminta- ja kohdeavustuksissa sähköiseen hakumenettelyyn. Ohesta löydät sähköiset avustushakemukset, joiden haku sulkeutuu automaattisesti kun hakuaika on päättynyt. Muistathan tehdä hakemuksesi ajoissa.
Mistä ja miten saat apua
Kaupungintalon asiakaspalvelupiste · Asioi paikan päällä
Asukas- ja matkailuneuvonta, lupaneuvontaa rakentajille, lippujen myynti sekä kirjaamon ja arkiston aineisto- ja tietopalvelu.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Englanti, Suomi
Käyntiosoite: Pohjolankatu 14 74100
Puhelin: 358 403504217 · Charged
Puhelin: 358 406432178 · Charged
Puhelin: 358 406431837 · Charged
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Kirjaamo · Asioi paikan päällä
Voit toimittaa kaupungille osoitettuja asiakirjoja kirjaamoon.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Pohjolankatu 14 74100
Puhelin: 358 406652669 · Charged
Info-, kassa- ja kirjaamopalvelut →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Ehdota kulttuurin tunnustuspalkinnon saajaa (verkkolomake) · Verkkoasiointi
Ehdotuksen Iisalmen kaupungin kulttuurin tunnustuspalkinnon saajaksi voi tehdä sähköisesti syksyisin kaupungin verkkosivulle avautuvalla lomakkeella.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Avaa palveluntarjoajan sivusto →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Kulttuuripalveluiden kohdeavustushakemus (verkkolomake) · Verkkoasiointi
Iisalmen kaupungin kulttuurin kohdeavustusta voi hakea sähköisellä lomakkeella kuluvalla kalenterivuodella toteutettaviin kulttuuriprojekteihin.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Puhelin: 358 405889074 · Charged
Avaa palveluntarjoajan sivusto →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Kulttuuriyhdistysten toiminta-avustushakemus (verkkolomake) · Verkkoasiointi
Voit hakea järjestösi yhteyshenkilönä kulttuuriyhdistysten toiminta-avustusta sähköisellä verkkolomakkeella haun voimassaoloaikana.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Puhelin: 358 405889074 · Charged
Avaa palveluntarjoajan sivusto →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Tarkista palvelu Suomi.fi:ssä →