Perusopetus
Näytä yhteydet →Perusopetus oppivelvollisille
Julkaisija: Järvenpään kaupunki · Kunta
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Valitut kunnat, maakunnat tai hyvinvointialueet
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Järvenpäässä on kattava opetuksen palveluverkko, jossa ei ole kiinteitä oppilaaksiottoalueita. Järvenpään perusopetuksen koulupaikka määräytyy lapsen asuinosoitteen perusteella opetus- ja kasvatuslautakunnan päättämien oppilaaksiottoperiaatteiden mukaisesti. Huoltajilla on mahdollisuus hakea lapselleen toissijaista koulupaikkaa. Koulupaikka muussa kuin lähikoulussa myönnetään, jos kyseisellä koululla on vapaita oppilaspaikkoja.
Palveluverkkoon kuuluu yksi yläkoulu, kuusi alakoulua ja kolme yhtenäiskoulua.
Koulut tekevät keskenään yhteistyötä yhtenäisen perusopetuksen toteuttamiseksi. Myös oppilashuolto ja oppilaan tarvitsema opetuksen erityinen tuki sekä yhteistyö esiopetuksen ja vapaa-aikapalvelujen kanssa on järjestetty toimintaperiaatteiden mukaisesti.
Ruotsinkielinen perusopetus järjestetään kuntien välisellä sopimuksella Sipoon ruotsinkielisissä kouluissa.
Järvenpään kaupungin kaikilla kouluilla noudatetaan koko perusopetuksen kattavaa opetus- ja kasvatuslautakunnan hyväksymää Järvenpään kaupungin opetussuunnitelmaa.
Näin käytät palvelua
Lisätietoja löydät Järvenpään perusopetuksen kotisivuilta.
Mistä ja miten saat apua
Perusopetuksen verkkosivut · Verkkosivusto
Järvenpään perusopetuksen verkkosivusto
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Avaa palveluntarjoajan sivusto →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Anttilan koulu · Asioi paikan päällä
Anttilan koulu tarjoaa perusopetusta pohjoisen Järvenpään alueella
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Vanha Valtatie 40 04410
Puhelin: 358 403152837 · Charged
Puhelin: 358 403153532 · Charged
Puhelin: 358 403152821 · Charged
Puhelin: 358 403152822 · Charged
Anttilan koulu →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Mankalan koulu · Asioi paikan päällä
Mankalan koulu tarjoaa perusopetusta keskisen Järvenpään alueella
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Kytötie 73 04430
Puhelin: 358 403152556 · Charged
Puhelin: 358 403152558 · Charged
Puhelin: 358 403153729 · Charged
Puhelin: 358 403152927 · Charged
Mankalan koulu →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Kinnarin koulu · Asioi paikan päällä
Kinnarin koulu on eteläisessä Järvenpäässä sijaitseva yhtenäiskoulu.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Englanti, Suomi
Käyntiosoite: Koulukuja 3 04430
Puhelin: 358 403152816 · Charged
Kinnarin koulun verkkosivut →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Haarajoen koulu · Asioi paikan päällä
Haarajoen koulu tarjoaa perusopetusta pohjoisen Järvenpään alueella
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Haarajoenkatu 2 04480
Puhelin: 358 403152471 · Charged
Puhelin: 358 403152843 · Charged
Puhelin: 358 403152610 · Charged
Puhelin: 358 403152870 · Charged
Haarajoen koulun verkkosivut →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Tarkista palvelu Suomi.fi:ssä →