Lukiolaisten koulukuljetus
Näytä yhteydet →Juuan lukiossa opiskelevien koulukuljetus
Julkaisija: Juuan kunta · Kunta
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Valitut kunnat, maakunnat tai hyvinvointialueet
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Juuan kunta oppilaitoksen ylläpitäjänä voi järjestää kuljetuksen oman kunnan oppilaille, silloin kun koulumatka ylittää 10 km, eikä oppilas voi käyttää yleisiä kulkuneuvoja koulumatkansa kulkemiseen. Lukiossa opiskelevat opiskelijat, joiden yhdensuuntainen koulumatka on yli 10 km, kuuluvat valtakunnallisen koulumatkatuen piiriin, jolloin kunta perii kuljetuksesta oppilaalta omavastuuosuuden. Tukea haetaan vuosittain Kelalta riippumatta siitä, maksetaanko tuki opiskelijalle itselleen, matkalipun myyjälle vai oppilaitoksen ylläpitäjälle. Oman kunnan lukiolainen voidaan ottaa koulukuljetukseen jo olemassa oleville reiteille myös silloin, kun julkista liikennettä ei ole käytettävissä ja kun lukiolaisen koulumatka on 5-10 kilometriä. Edellytyksenä kuljetukseen ottamiselle on, että kuljetuksessa on tilaa. Ensisijaisia kuljetukseen oikeutettuja ovat perusopetuksen oppilaat, seuraavaksi yli 10 kilometrin koulumatkan lukiolaiset, jotka saavat koulumatkatukea. Uutta reittiä ei alle 10 kilometrin koulumatkalle järjestetä. Kuljetuksesta lukiolainen maksaa kunnalle edullisimman linja- auton sarjalipputaksan mukaisen hinnan kaikilta kuljetuskerroilta. Kuljetus laskutetaan jälkikäteen joko lukukausittain tai lukuvuosittain.
Näin käytät palvelua
Kuljetus haetaan Poikolan koulun kautta lukioon tuleville oppilaille jaettavalla koulukuljetushakemuksella. Lukiolta koulukuljetushakemus jaetaan jo lukiossa oleville kuljetuksessa oleville opiskelijoille.
Maksutiedot
Oppilas voi hakea Kelalta valtakunnallista koulumatkatukea, jolloin oppilas maksaa kunnalle koulukuljetuksesta omavastuuosuuden kuukausittain.
Mistä ja miten saat apua
Juuan kunnan internetsivut · Verkkosivusto
Juuan kunnan kotisivut
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Avaa palveluntarjoajan sivusto →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.