Paraisten Vesihuolto
Näytä yhteydet →Parainen Vesihuolto
Julkaisija: Pargas stad · Kunta
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Valitut kunnat, maakunnat tai hyvinvointialueet
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Kun kiinteistönomistaja haluaa liittää kiinteistön vesihuoltolaitoksen vesijohtoon ja jätevesiviemäriin, on käännyttävä vesihuoltolaitoksen puoleen. Vesihuoltolaitos huolehtii vesihuollosta kunnan sille hyväksymällä toiminta-alueella. Paraisten Vesihuoltolaitos hoitaa kunnan vesiasioita. Vesihuoltolaitos huolehtii puhtaan veden jakelusta sekä jätevesien käsittelystä. Laitos antaa palveluja noin 3000 taloudelle. Liittämisvelvollisuudella halutaan turvata vesihuoltolaitoksen taloudellinen ja asianmukainen toiminta ja huolehtia terveyden- ja ympäristönsuojelullisista seikoista. Liittymisestä vesi- ja viemäriverkostoon, liitostöistä aiheutuvista kustannuksista peritään maksuja. ### Tausta ja lainsäädäntö Kuntien tai kuntayhtymien vesihuollolla on velvollisuus turvata asukkaille moitteeton talousvesi sekä asianmukainen jätevesien viemäröinti ja käsittely. Taajamissa sijaitsevien kiinteistöjen tulee pääsääntöisesti kuulua kunnan vesijohtoverkoston ja viemäröinnin piiriin. Kiinteistön omistajan tulee tehdä kiinteistön liittämisestä vesihuoltoon ja palvelun käytöstä sopimus vesihuoltolaitoksen kanssa. Kun kiinteistön omistaja vaihtuu, sopimus yleensä siirtyy uudelle omistajalle. Kiinteistön omistaja maksaa vesi- ja viemäriverkostoon liittymisen, tekniset liitostyöt, veden käytön ja jätevesimaksun. Taajaman ulkopuolella kiinteistön omistajilla ei aina ole velvollisuutta liittyä vesihuollon palvelujen käyttäjäksi, jos kiinteistön vedensaanti ja viemäröinti hoituvat asianmukaisesti muulla tavalla. Haja-asutusalueilla vesihuoltopalveluja ei välttämättä ole saatavissa. Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi myöntää liittymisvelvollisuudesta vapautuksen hakemuksen perusteella. Kun mahdollisimman suuri osa kiinteistöistä kuuluu vesijohtoverkoston ja viemäröinnin piiriin, vesihuolto pystyy toimimaan tehokkaasti, taloudellisesti ja turvallisesti. Jätevesien käsittely on huolenpitoa ympäristöstä.
Näin käytät palvelua
Ota yhteyttä Vesihuoltoon
Ehdot
Mistä ja miten saat apua
Vesihuollon päivystysnumero Nauvo ja Korppoo · TelephoneService
Vesihuolto päivystys Nauvo ja Korppoo
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Ruotsi, Englanti, Suomi