Yleiskaavoitukseen vaikuttaminen
Näytä yhteydet →Yleiskaava kertoo, miten kunta suunnittelee alueiden käyttöä ja jakamista asumisen, työelämän, liikenteen, virkistyksen ym. kesken.
Julkaisija: Sallan kunta · Kunta
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Valitut kunnat, maakunnat tai hyvinvointialueet
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Yleiskaava kertoo, miten kunta suunnittelee alueidensa käyttöä ja jakamista asumisen, työelämän, liikenteen, virkistyksen ja muiden toimintojen kesken. Kunta voi laatia yleiskaavan joko yksin tai yhdessä naapurikuntiensa (yhteinen yleiskaava) kanssa. Yleiskaavoituksella ratkaistaan tavoitellun kehityksen periaatteet, ja yleiskaava ohjaa alueen asemakaavojen laatimista taajama-alueilla. Yleiskaava voi koskea koko kunnan aluetta tai rajattua aluetta, jolloin sitä kutsutaan osayleiskaavaksi.
Näin käytät palvelua
Kaavaprosessien kulku ja kesto vaihtelevat tapauskohtaisesti. Kaavoitus alkaa laatimalla osallistumis- ja arviointisuunnitelma, josta käy ilmi miten osallistuminen ja vuorovaikutus kaavatyön aikana toteutetaan. Tyypillisessä kaavaprosessissa on mahdollista antaa mielipide, kun kaavan valmisteluaineisto on nähtävillä sekä muistutus, kun kaavaehdotus on nähtävillä. Valmisteilla oleviin kaava-aineistoihin voi tutustua koko kaavaprosessin ajan kunnan verkkosivuilla. Kaavan hyväksymispäätöksestä on mahdollisuus valittaa Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitusaika on 30 pv hyväksymispäätöksen pöytäkirjan nähtäville asettamisesta.
Ehdot
Mistä ja miten saat apua
Kaavoitus · Verkkosivusto
Kaavoituksen verkkosivut
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Avaa palveluntarjoajan sivusto →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.