Päiväkotihoito esiopetusikäisille
Näytä yhteydet →Esiopetusikäisen päivähoitoa järjestetään päiväkodeissa.
Julkaisija: Kankaanpään kaupunki · Kunta
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Valitut kunnat, maakunnat tai hyvinvointialueet
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Kankaanpäässä esiopetusikäisen varhaiskasvatus/päivähoito järjestetään päiväkodeissa.
Näin käytät palvelua
Esiopetuksen lisäksi tarvittavaa varhaiskasvatusta tulee hakea viimeistään neljä kuukautta ennen hoidon tarvetta. Mikäli tarve johtuu työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta eikä tarpeen alkamisajankohta ole ennakoitavissa, on paikkaa haettava niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee paikan. Varhaiskasvatuspaikkaa haetaan sähköisen asioinnin kautta. Sähköinen asiointipalvelu ei edellytä tunnistautumista pankkitunnuksin. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista täyttää sähköisen asioinnin kautta, tulee olla yhteydessä päivähoitotoimistoon.
Ehdot
Esiopetuksen lisäksi tarvittava varhaiskasvatus on maksullista. Esiopetuksessa olevan lapsen asiakasmaksu on voimassa esiopetuksen toiminta-aikana (koulujen lukuvuosi). Esiopetuksen kesäloma-aikana esiopetuksesta aiheutuvaa maksuttomuutta ei ole, joten varhaiskasvatus laskutetaan todellisten tuntien mukaan. Huoltajan tulee toimittaa tuloselvitykset päivähoitomaksun määrittämistä varten. Mikäli tuloselvityksiä ei ole toimitettu, peritään varhaiskasvatuksesta korkein maksu, kunnes tulotiedot toimitetaan.
Maksutiedot
Esiopetus on maksutonta, mutta varhaiskasvatus/päivähoito on maksullista. Asiakasmaksu määritellään lapsikohtaisesti kuukausimaksuna perheen koon, tulojen ja valitun hoitoaikavälyksen mukaan. Maksu määräytyy sen tuntivälyksen maksuprosentin mukaan, johon tunnit osuvat. Esiopetuslapsilta vähennetään esiopetusaika kello 9-13 laskutettavasta ajasta.
Mistä ja miten saat apua
Varhaiskasvatustoimisto · TelephoneService
Varhaiskasvatustoimisto palvelee varhaiskasvatukseen liittyvissä asioissa.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Puhelin: 358 445772516 · Charged
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.