Rakentamislupa
Näytä yhteydet →Rakentamista suunniteltaessa tulee selvittää rakentamisen luvanvaraisuus ja hakea tarvittaessa rakennuslupaa.
Julkaisija: Pieksämäen kaupunki · Kunta
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Valitut kunnat, maakunnat tai hyvinvointialueet
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Rakentamisen luvat Pieksämäen kaupungin, Varkauden lkaupungin LEppävirran kunnan , KAngasniemen kunnan ja Joroisten kunnan alueella hateaan yhteisestä rakennusvalvonnan palvelusta.
Näin käytät palvelua
Rakentamislupaa haetaan kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta, joka antaa asiassa myös neuvontaa.
Rakentamislupaa voi hakea rakennuspaikan haltija, joka voi olla omistaja, omistajan valtuuttama tai rakennuspaikkaa vuokra- tai muun sopimuksen perusteella hallitseva henkilö.
Rakentamislupahakemuksen vireille tulosta on pääsääntöisesti ilmoitettava naapureille. Naapurilla tarkoitetaan viereisen tai vastapäätä olevan kiinteistön tai muun alueen omistajaa ja haltijaa. Samanaikaisesti on asian vireilläolosta sopivalla tavalla tiedotettava myös rakennuspaikalla. Ilmoitus naapureille voidaan jättää tekemättä silloin, kun hanke on vähäinen tai hankkeen vaikutus ei ole naapurin kannalta olennaista. Naapurikuulemisen tarpeen arvioi rakennusvalvontaviranomainen.
Ehdot
Lupa myönnetään, mikäli kaikki sen edellytykset täyttyvät. Mikäli hanke poikkeaa säännöksistä tai määräyksistä, se saattaa tarvita poikkeamisluvan ennen rakentamisluvan myöntämistä.
Jos elinkeinonharjoittaja on sijoittautunut johonkin toiseen Euroopan talousalueeseen kuuluvaan valtioon ja tarjoaa palveluitaan tilapäisesti Suomessa, toimintaan vaaditaan samat luvat kuin Suomeenkin sijoittautuneilta elinkeinonharjoittajilta.
Maksutiedot
MAksullinen voimassaolevan hinanston mukaisesti
Mistä ja miten saat apua
Keski-Savon rakennusvalvonnan Kangasniemen asiointipiste · Asioi paikan päällä
Keski-Savon rakennusvalvonnan Kangasniemen toimipisteessä saat neuvontaa ja ohjausta rakentamiseen liittyvissä asioissa.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Otto Mannisen tie 2 51200
Puhelin: 358 405345790 · Charged
Puhelin: 358 406781007 · Charged
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Keski-Savon rakennusvalvonnan Leppävirran asiointipiste · Asioi paikan päällä
Keski-Savon rakennusvalvonnan Leppävirran toimipisteessä saat neuvontaa ja ohjausta rakentamiseen liittyvissä asioissa.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Savonkatu 39 79100
Puhelin: 358 447507043 · Charged
Puhelin: 358 447906093 · Charged
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Keski-Savon rakennusvalvonnan Varkauden asiointipiste · Asioi paikan päällä
Keski-Savon rakennusvalvonnan Varkauden toimipisteessä saat neuvontaa ja ohjausta rakentamiseen liittyvissä asioissa.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Ahlströminkatu 6 78250
Puhelin: 358 405933643 · Charged
Puhelin: 358 400358140 · Charged
Puhelin: 358 447462175 · Charged
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Keski-Savon rakennusvalvonnan puhelinpalvelu · TelephoneService
Keski-Savon rakennusvalvonnan puhelinpalvelusta saat ohjeita ja neuvoja rakentamiseen liittyvissä asioissa.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Puhelin: 358 445883816 · Charged
Puhelin: 358 401320236 · Charged
Puhelin: 358 447995353 · Charged
Puhelin: 358 405933643 · Charged
Puhelin: 358 400358140 · Charged
Puhelin: 358 447462175 · Charged
Puhelin: 358 447507043 · Charged
Puhelin: 358 447906093 · Charged
Puhelin: 358 400358140 · Charged
Puhelin: 358 417318843 · Charged
Puhelin: 358 405345790 · Charged
Puhelin: 358 406781007 · Charged
Keski-Savon rakennusvalvonta →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Rakentamisen sähköinen asiointi · Verkkoasiointi
Rakentamisen sähköinen asiointipalvelu
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Ruotsi, Suomi
Avaa palveluntarjoajan sivusto →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Tarkista palvelu Suomi.fi:ssä →