Pidennetty oppivelvollisuus
Näytä yhteydet →Oppivelvollisuus voi joissakin tapauksissa alkaa jo 6-vuotiaana. Se koskee lapsia, jotka ovat vaikeasti vammaisia tai heillä on kehitysviivästymä.
Julkaisija: Mikkelin kaupunki · Kunta
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Valitut kunnat, maakunnat tai hyvinvointialueet
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Pidennetty oppivelvollisuus (30.7.2026 saakka)
Jos lapsesi on vaikeasti vammainen, hän kuuluu pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin. Tällaisia lapsia ovat muun muassa näkö- ja kuulovammaiset sekä muutoin ruumiillisesti tai henkisesti vaikeasti vammaiset tai kehityksessään viivästyneet lapset. Myös vaikea sairaus voi olla syynä pidennettyyn oppivelvollisuuteen.
Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevalle lapselle annettava esiopetus voi kestää yhden tai kaksi vuotta. Tarkoitus on vahvistaa lapsen valmiuksia niin, että hän selviytyisi perusopetuksessa mahdollisimman hyvin.
Päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta tehdään yleensä 5-vuotiaana. Lapselle tehdään tällöin myös päätös erityisestä tuesta. Lapselle laaditaan henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS) esiopetuksen alkaessa. Lapsella on oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna oikeus saada esiopetusta. Oikeus esiopetukseen alkaa syyslukukauden alussa sinä vuonna, jona lapsi täyttää viisi vuotta. Päätös oppivelvollisuuden pidentämisestä tarvitaan ennen esiopetuksen alkua, jotta oikeus siihen voi toteutua.
Varhennettu oppivelvollisuus (voimaan alkaen 1.8.2026)
1.8.2026 alkaen varhennetun oppivelvollisuuden päätöksen saaneen lapsen oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, jolloin hän täyttää 6 vuotta. Lapsen tulee osallistua esiopetukseen, joka kuuluu oppivelvollisuuteen. Varhennetun oppivelvollisuuden päätöksen myötä lapsella on oikeus saada esiopetusta sinä vuonna, jona hän täyttää 5 vuotta. Huoltaja päättää, osallistuuko lapsi esiopetukseen vuotta tavanomaista aiemmin.
Päätös varhennetusta oppivelvollisuudesta ei ole voimassa enää siinä vaiheessa, kun lapsi aloittaa perusopetuksessa. Perusopetukseen siirtyessä lapselle tehdään tukea koskeva päätös (perusopetuslaki 20 f §), ja päätöksessä päätetään perusopetuksen järjestämisestä perusopetuslain 20 i § mukaisesti.
Näin käytät palvelua
Ota asia puheeksi varhaiskasvatuksen erityisopettajan tai neuvolan henkilökunnan kanssa. Usein lapselle tehdään tarkempia tutkimuksia asian selvittämiseksi.
Ehdot
Pidennetyn oppivelvollisuuden ja samalla kertaa tehtävän erityisen tuen päätöksen perusteluina tulee olla psykologinen tai lääketieteellinen lausunto, josta tulisi käydä ilmi asiantuntijan näkemys vammaisuuden asteesta.
Mistä ja miten saat apua
Otavan koulu · Asioi paikan päällä
Otavan koulu kuuluu Mikkelin kaupungin läntiseen oppilasalueeseen. Koulussa on noin 160 oppilasta vuosiluokilla 1. - 6.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Otavantie 2D 50670
Puhelin: 358 0447943061 · Charged
Puhelin: 358 406632563 · Charged
Puhelin: 358 401295106 · Charged
Puhelin: 358 447945283 · Charged
Pedanet, Otavan koulu →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Haukivuoren yhtenäiskoulu · Asioi paikan päällä
Haukivuoren yhtenäiskoulu kuuluu Mikkelin kaupungin itäiseen oppilasalueeseen. Koulussa on noin 160 oppilasta.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Koulutie 3 51600
Puhelin: 0447945640 · Charged
Pedanet, Haukivuoren yhtenäiskoulu →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Naisvuoren päiväkoti · Asioi paikan päällä
Naisvuoren päiväkoti tarjoaa varhaiskasvatusta vain laajennettua aukioloaikaa tarvitseville lapsille.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Päämajankatu 14 50100
Puhelin: 0447945037 · paikallisverkkomaksu / paikallispuhelumaksu
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Sairilan koulu · Asioi paikan päällä
Sairilan koulu kuuluu Mikkelin kaupungin itäiseen oppilasalueeseen. Koulussa on oppilaita noin 120 vuosiluokilla 1. - 6.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Joki-Sairilantie 2 50180
Puhelin: 0447944948 · Charged
Pedanet, Sairilan koulu →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Rämälän koulu · Asioi paikan päällä
Rämälän koulu kuuluu itäiseen oppilasalueeseen. Koulussa toimivat yhdysluokat 1. - .2., 3. - 4. ja 5. - 6. Oppilaita koulussa on noin 60.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Vehmaskyläntie 1 50300
Puhelin: 0401295031 · Charged
Oppimisen sivut →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Tarkista palvelu Suomi.fi:ssä →