Talous- ja jäteveden laskutus
Näytä yhteydet →Vesilaitoksen toimittama talousvesi on maksullista. Veden kulutusta mitataan kiinteistökohtaisilla vesimittareilla.
Julkaisija: Auran kunta · Kunta
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Valitut kunnat, maakunnat tai hyvinvointialueet
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Vesilaitoksen toimittama talousvesi on maksullista. Asunto-osakeyhtiöissä vesi laskutetaan asukkailta yleensä kuukausittain. Pieniä kiinteistöjä, kuten omakotitaloja, voidaan laskuttaa muutaman kerran vuodessa. Puhtaan veden hintaan vaikuttavat vedenoton, veden käsittelyn ja jakeluverkoston kustannukset. Veden kulutusta mitataan kiinteistökohtaisilla vesimittareilla. Myös jäteveden käsittely on maksullista. Hinta muodostuu viemäriverkoston ja jäteveden käsittelyn kustannuksista. Jäteveden käsittely on tavallisesti kalliimpaa kuin puhtaan veden osto. Sako- ja umpikaivolietteiden ja esimerkiksi kanaloiden pesuvesien käsittelymaksut ovat korkeampia kuin tavanomaisen talousjäteveden käsittelymaksut. Auran kunnan vesihuoltolaitos laskuttaa veden käytöstä ja jäteveden käsittelystä kolme kertaa vuodessa. Vuoden kaksi ensimmäistä laskua ovat arviolaskuja. Ennen vuoden viimeistä laskua laskutusasiakkailta pyydetään vesimittarilukema ja vuoden viimeinen lasku on lukemaan perustuva tasauslasku, jossa huomioidaan arviolta maksetut suoritukset. Kuukausimaksut laskutetaan käyttölaskujen yhteydessä.
Maksutiedot
http://www.aura.fi/asuminen-ja-ymparisto/tekniset-palvelut/kunnallinen-vesijohtovesi/
Mistä ja miten saat apua
Auran kunnanvirasto · Asioi paikan päällä
Auran kunnanvirasto / kunnantoimisto. Virasto palvelee kansalaisia, yrityksiä ja viranomaisia.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Tuulentie 1 21380
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.