Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta
Näytä yhteydet →Kempele tarjoaa aamu- ja iltapäivätoimintaa 1.-2. luokkien oppilaille, sekä vammaispalvelulain perusteella toimintaan oikeutetuille oppilaille.
Julkaisija: Kempeleen kunta · Kunta
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Valitut kunnat, maakunnat tai hyvinvointialueet
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Aamu- ja iltapäivätoiminnalla (APIP-toiminta) tarkoitetaan perusopetuslain mukaista perusopetuksen oppilaille suunnattua ohjattua toimintaa, jonka kokonaisuudesta kunta vastaa.
Aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on tukea lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia ja terveyttä sekä luoda pohja lapsen hyvälle kasvulle. Aamu- ja iltapäivätoiminta tarjoaa vastapainoa ja tukea koulutyölle sekä mahdollisuuden lepoon ja virkistykseen. Toiminnan suunnittelun lähtökohtana ovat yksilölliset ja yhteisölliset sekä sosiaaliseen kasvuun liittyvät näkökohdat. Tavoitteena on tarjota lapselle ammattitaitoisen ja tehtävään soveltuvan henkilöstön valvonnassa hänen tarpeensa huomioonottavaa, monipuolista ja virkistävää toimintaa.
Kempeleen kunta tarjoaa aamu- ja iltapäivätoimintaa perusopetuksen 1. - 2. luokkien ja muiden vuosiluokkien osalta perusopetuslain 20 c ja 20 i §:ssä tarkoitetuille oppilaille. Ketolanperän koululla aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään myös esiopetuksen oppilaille.
Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma on tehty Opetushallituksen antamien perusteiden ja toimintaa säätelevän lainsäädännön mukaisesti. Suunnitelman teossa on huomioitu myös Kempeleen kunnan Lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma sekä Hyvän kasvun ohjelma.
Aamu– ja iltapäivätoiminnan käytännön toteutuksen päävastuu on kunkin koulun rehtorin nimeämällä vastuuohjaajalla.
Kunnanhallitus päättää aamu- ja iltapäivätoiminnan maksut. Maksu sisältää tapaturmavakuutuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan aikana sekä välipalan. Ketolanperän koululla järjestettävän aamu- ja iltapäivätoiminnan maksut esioppilaille määräytyvät varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen periaatteiden mukaisesti.
Aamupäivätoimintaa järjestetään koulupäivinä lauantaityöpäiviä lukuun ottamatta Ketolanperän, Santamäen, Kirkonkylän, Linnakankaan ja Ylikylän kouluilla klo 7.00 -10.00 välisenä aikana. Iltapäivätoimintaa järjestetään koulupäivinä lauantaityöpäiviä lukuun ottamatta klo 12-17 välisenä aikana.
Näin käytät palvelua
Ensimmäiselle luokalle tulevan oppilaan aamu- ja iltapäiväkerhoon ilmoittautuminen tehdään kouluun ilmoittautumisen yhteydessä Wilma-asiointikanavan kautta.
Aamu- ja iltapäivätoimintaan voi ilmoittautua ympäri vuoden. Ilmoittautuminen tapahtuu hakulomakkeella Wilmassa kohdassa hakemukset ja päätökset.
Aamu- ja iltapäivätoiminnan paikka on mahdollista irtisanoa. Mikäli lapsi jää kokonaan pois toiminnasta, paikka tulee irtisanoa kirjallisesti ennen kuluvan kuun 15. päivää seuraavan kuukauden osalta. Näin seuraavasta kuukaudesta ei mene enää toimintamaksua. Mikäli ilmoitus tehdään 15. päivän jälkeen, irtisanomiskuukautta seuraavasta kuukaudesta peritään puolet kk-maksusta, vaikka lapsi ei olisi läsnä yhtenäkään toimintapäivänä.
Maksutiedot
Aamupäiväkerhon hinta on 55€/kk.
Iltapäiväkerho klo 15:00 asti on 90€/kk ja klo 17:00 asti maksu on 120€/kk.
Jos oppilas osallistuu aamu- ja/tai iltapäivätoimintaan 0-10 päivänä kuukaudessa, maksu on puolet kuukausimaksusta.
Ketolanperän koululla järjestettävän aamu- ja iltapäivätoiminnan maksut esioppilaille määräytyvät varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen periaatteiden mukaisesti.
Mistä ja miten saat apua
Ketolanperän koulu · Asioi paikan päällä
Ketolanperän koulu on noin 100 oppilaan kyläkoulu, jossa on luokka-asteet 0-4.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Luonungintie 13 90450
Ketolanperän koulun kotisivu →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Linnakankaan koulu · Asioi paikan päällä
Linnakangastalo on vuonna 2008 valmistunut monitoimitalo, jossa toimivat päiväkoti, esiopetus ja perusopetuksen vuosiluokat 1-9.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Linnakaarto 20 90450
Puhelin: 358 504636475 · Charged
Linnakangastalon koulun kotisivu →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Ylikylän koulu · Asioi paikan päällä
Ylikylän koulussa on noin 850 oppilasta vuosiluokilla 1-9.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Nerolantie 4 90450
Puhelin: 358 504636651 · Charged
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Ylikylän koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan puhelinnumerot · TelephoneService
Ylikylän koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan yhteystiedot
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Puhelin: 358 504636636 · Charged
Puhelin: 358 503169447 · Charged
Puhelin: 358 503169459 · Charged
Puhelin: 358 504636619 · Charged
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Opetuksen sähköinen asiointi (Wilma) · Verkkoasiointi
Wilma on Kempeleen koulujen, esiopetuksen ja kotien välinen sähköinen yhteydenpitoalusta sekä koulujen hallinto-ohjelma.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Puhelin: 358 504636413 · Charged
Puhelin: 358 503163737 · Charged
Avaa palveluntarjoajan sivusto →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Tarkista palvelu Suomi.fi:ssä →