Lasten ja nuorten toimintaterapia
Näytä yhteydet →Lasten ja nuorten toimintaterapia keskittyy pienten lasten sensomotoristen valmiuksien ja taidoissa ilmenevien haasteiden arviointiin ja terapiaan.
Julkaisija: Päijät-Hämeen hyvinvointialue · Alueellinen organisaatio
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Valitut kunnat, maakunnat tai hyvinvointialueet
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Lasten ja nuorten toimintaterapia on tarkoitettu ensisijaisesti alle kouluikäisten lasten sensomotoristen valmiuksien ja taitojen arviointiin, ohjaukseen ja kuntoutukseen. Lapsella voi olla haasteita käden käytössä, motoriikassa tai hahmottamisessa, mikä voi näkyä päivittäisissä toiminnoissa. Toimintaterapiaan voi ohjautua myös silloin, jos lapsen omaehtoisen, aran tai pelokkaan käytöksen taustalla epäillään olevan poikkeavaa reagointia aistimuksiin.
Varhaiskuntoutus pyritään aloittamaan viimeistään alkuluokilla, eli esiopetuksen ja ensimmäisen luokan yhdistetyssä opetuksessa. Toimintaterapiassa keskeistä on tiivis yhteistyö lapsen lähipiirin kanssa, ja perusterveydenhuollossa terapia voidaan toteuttaa joko yksilö- tai ryhmämuotoisena.
Näin käytät palvelua
Lapset ohjautuvat toimintaterapia-arviointiin neuvola- tai kouluterveydenhoitajan, lääkärin, fysio- tai puheterapeutin tai psykologin lähetteellä, yleensä hieno-, visuo- tai karkeamotoriikan haasteiden vuoksi. Arviointiin voi ohjautua myös, jos herää epäilys poikkeavasta reagoinnista aistimuksiin.
Aika toimintaterapiaan varataan avokuntoutuksen keskitetystä ajanvarauksesta. Poikkeuksena Sysmä, jossa lasten ja nuorten kuntoutuspalvelut tuottaa Terveystalo.
Mistä ja miten saat apua
Asikkalan Sote-keskus · Asioi paikan päällä
Sote-keskuksessa on terveyden- ja sairaanhoidon vastaanottopalvelut ja suunterveydenhuolto.
Tälle palvelulle: Toimipisteessä on saatavilla fysio- ja toimintaterapian palveluja.
Kulkuohje: Pääsisäänkäynnistä jatka suoraan käytävän päähän lasioville. Lasiovista pääset neuvolan käytävälle, josta löydät odotustilan vasemmalle käännyttäessä.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Terveystie 1 17200
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Päijät-Hämeen keskussairaala · Asioi paikan päällä
Huolehdimme hyvinvoinnistasi kokonaisvaltaisesti ensimmäisestä yhteydenotostasi alkaen.
Tälle palvelulle: Toimipisteessä fysiatrian poliklinikalla on saatavilla toimintaterapian palvelua.
Kulkuohje: Fysiatrian poliklinikka sijaitsee Keskussairaalan
1K kerroksessa H-osassa. Poliklinikalle kuljetaan pääovesta, H-käytävää oikealle ja viimeisillä hisseillä 1K kerrokseen. Fysiatrian poliklinikka sijaitsee sydänkeskusta vastapäätä. Noudamme teidät aulasta, ilmoittautumista ei tarvitse tehdä.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Ruotsi, Englanti, Suomi
Käyntiosoite: Keskussairaalankatu 7 15850
Puhelin: 358 381911 · Charged
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Hollolan sote-keskus · Asioi paikan päällä
Terveysasemalla on terveyden- ja sairaanhoidon vastaanottopalvelut ja suunterveydenhuolto.
Tälle palvelulle: Toimipisteessä on saatavilla fysio-, toiminta- ja puheterapian palveluja.
Kulkuohje: Saapuessasi tee itseilmoittautuminen joko sote-keskuksen pääaulan tai perhekeskuksen sisäänkäynnin itseilmoittautumislaitteella tai puhelimellasi, mobiili-ilmoittautumislinkin kautta.
Siirry odottamaan 1. kerroksen odotustila 13:een. Mobiili-ilmoittautumiseen tarvittava koodi löytyy odotustila 13:n seinältä. Sinut noudetaan odotustilasta.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Terveystie 2 15870
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Kuntoutus ja apuvälineet Sysmä · TelephoneService
Perustason kuntoutuspalvelut Sysmässä.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Puhelin: 358 444942579 · Charged
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Orimattilan sote-keskus · Asioi paikan päällä
Sote-keskuksessa on terveyden- ja sairaanhoidon vastaanottopalvelut.
Tälle palvelulle: Toimipisteessä on saatavilla fysio- ja toimintaterapian palveluja.
Kulkuohje: Pääsisäänkäynnistä käänny vasemmalle käytävälle, josta löydät odotustilan.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Terveystie 1 16300
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Tarkista palvelu Suomi.fi:ssä →