Esiopetus
Näytä yhteydet →Järjestämme varhaiskasvatuksen palveluna perusopetuslain mukaista maksutonta esiopetusta 6-vuotiaille, enintään neljä tuntia päivässä, koulupäivinä.
Julkaisija: Hollolan kunta · Kunta
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Valitut kunnat, maakunnat tai hyvinvointialueet
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Hollolassa esiopetus toteutetaan alkuluokkatoimintana.
Lapsen on osallistuttava oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuotena vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan.
Kunta osoittaa esiopetuspaikaksi lähikoulun. Esiopetus ja perusopetus muodostavat eheän, lapsen kasvua ja oppimista tukevan kokonaisuuden.
Maksuttomaan esiopetukseen myönnetään kuljetus, mikäli lapsen päivittäinen matka yhteen suuntaan ylittää kolme kilometriä, tai matka muutoin muodostuu hänelle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi, tai kuljetustarpeelle on muu perusteltu syy.
Esiopetus ja esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus järjestetään lapsen lähikoulussa ja ympärivuorokautista päivähoitoa tarvitsevien esioppilaiden osalta Salpakankaan koulussa.
Perhe ei voi irtisanoa paikkaa lapsen siirtyessä päiväkodista/perhepäivähoidosta esiopetusta täydentävään varhaiskasvatukseen. Hoitosuhde kuntaan jatkuu ja vain paikka vaihtuu uuden toimintakauden alkaessa koululle.
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu määräytyy varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain (1503/2016) mukaisesti.
Esiopetukseen ilmoittaudutaan sähköisesti.
Alkuluokkatoiminta
Alkuluokkatoiminta Hollolassa on esi- ja alkuopetuksen (1. ja 2. luokat) suunniteltua päivittäistä työskentelyä yhteisessä oppimisympäristössä.
Lapsiryhmässä työskentelevät esiopettaja ja luokanopettaja, tarvittaessa lastenhoitaja ja/tai koulunkäyntiavustaja ja osan aikaa erityisopettaja moniammatillisena tiiminä.
Alkuluokassa esikoululainen kasvaa koululaiseksi ikäistensä joukossa koululaisten mallia seuraten. Lapsi jatkaa mahdollisuuksien mukaan eka- ja tokaluokkalaisena tuttujen aikuisten ja lasten kanssa. Hän saa tarvittaessa yksilöllistä tukea oppimiseen ja kasvuun.
Toiminta perustuu esi- ja alkuopetuksen opetussuunnitelmaan, se on toiminnallista ja leikinomaista.
Toiminta tapahtuu erilaisissa lapsen oppimista ja leikkiä tukevissa toimintaympäristöissä ja se toteutuu erilaisissa ja erikokoisissa ryhmissä.
Hollolassa alkuluokkien lapsiryhmät muodostetaan vuosittain lapsimäärän ja tilojen mukaan alueellisesti ja yksikkökohtaisesti.
Mistä ja miten saat apua
Wilma · Verkkoasiointi
Wilma on oppilaitoksen hallinto-ohjelman www-liittymä.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Avaa palveluntarjoajan sivusto →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Nostavan koulu · Asioi paikan päällä
Nostavan koulussa on oppilaita esikoululaisista neljänteen vuosiluokkaan.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Nostavantie 382 16500
Lisätietoja Nostavan koulusta →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Esiopetuksen palvelupiste · Asioi paikan päällä
Tämä on esiopetuksen palvelupiste.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Kansankatu 8 15870
Puhelin: 358 447801375 · Charged
Puhelin: 358 447801411 · Charged
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Herralan koulu · Asioi paikan päällä
Herralan koulu on pieni maalaiskoulu, jossa toimivat ryhmät esiopetuksesta neljänteen vuosiluokkaan asti. Samassa rakennuksessa toimii myös päiväkoti.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Urheilukentäntie 2 16500
Lisätietoja Herralan koulusta →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Sähköinen hakemus: varhaiskasvatus/esiopetus · Verkkoasiointi
Esiopetus, varhaiskasvatus
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Avaa palveluntarjoajan sivusto →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Tarkista palvelu Suomi.fi:ssä →