Arkisto- ja tietopalvelu
Näytä yhteydet →Voit tehdä tietopyynnön Kempeleen kunnan julkisista asiakirjoista, kuten esimerkiksi toimielinten pöytäkirjoista tai viranhaltijoiden päätöksistä.
Julkaisija: Kempeleen kunta · Kunta
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Valitut kunnat, maakunnat tai hyvinvointialueet
Tietoa palvelusta
Kuvaus
### Kunnan arkistot
Kunta ylläpitää päätearkistoa julkisen toiminnan tuloksena syntyneestä pitkäaikaisesti ja pysyvästi säilytettävästä asiakirja-aineistosta ja hoitaa siihen liittyvää tietopalvelua. Vanhimmat arkistossa olevat aineistot ovat 1800-luvulta.
Toimintayksiköiden käytössä on lisäksi omia lähiarkistotiloja. Esimerkiksi rakennuslupa-asiakirjoja säilytetään rakennusvalvonnassa. Uusimmat asiakirjat ovat aina siinä palveluyksikössä, jossa asia on käsiteltävänä. Palveluyksiköt antavat tietopalvelua hallussaan olevista asiakirjoista.
Kunta ylläpitää myös kulttuuritoimen alaisuuteen kuuluvaa kotiseutuarkistoa. Kotiseutuarkiston tehtävänä on tallentaa paikallinen yksityisluontoinen arkistoaines sekä paikkakunnan henkinen perinne.
Kempeleen kunnan aiemmin tuottamien perusterveydenhuollon, kouluterveydenhuollon ja neuvolan, sekä sosiaalihuollon palveluiden asiakas- ja potilasasiakirjat ovat siirtyneet Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle (Pohde).
Näin käytät palvelua
### Tietopyynnöt julkisista asiakirjoista
Kaikilla on oikeus saada tieto julkisista asiakirjoista. Julkisista asiakirjoista tehtävää tietopyyntöä ei tarvitse perustella, eikä sinun tarvitse todistaa henkilöllisyyttäsi.
Voit tehdä tietopyynnön Kempeleen kunnan julkisista asiakirjoista kuten esimerkiksi toimielinten pöytäkirjoista tai viranhaltijoiden päätöksistä sähköpostilla Kempeleen kunnan kirjaamoon sähköpostilla (kirjaamo@kempele.fi).
Asiakirjat voidaan toimittaa sinulle sähköisesti tai postitse. Asiakirjoista voidaan antaa myös tietoa puhelimitse tai ne voidaan toimittaa kunnantalolle nähtäväksi. Tavallista laajemmista tietopyynnöistä peritään hinnaston mukainen palvelu- ja kopiomaksu (ks. kohta tietopyynnöistä perittävät maksut).
### Tietopyynnöt henkilötietoja tai salassa pidettäviä tietoja sisältävistä asiakirjoista
Tietopyynnöt muista kuin julkisista asiakirjoista tehdään ensisijaisesti sähköisen tunnistautumisen (pankkitunnukset tai mobiilivarmenne) vaativalla tietopyyntölomakkeella. Löydät tietopyyntölomakkeen kohdasta Asioi sähköisesti – ei julkisten asiakirjojen tietopyyntölomake.
Henkilötietoja tai salassa pidettäviä tietoja koskevia tietopyyntöjä käsiteltäessä Kempeleen kunnan tulee voida varmistua tietojen pyytäjän henkilöllisyydestä ja oikeudesta vastaanottaa pyydettyjä tietoja.
Mikäli pyydät muita henkilöitä kuin itseäsi koskevia henkilötietoja tai salassa pidettäviä tietoja sisältäviä asiakirjoja, liitä tietopyyntöösi mukaan valtakirja, suostumus, tai muu asiakirja, jolla osoitat oikeutesi vastaanottaa pyytämäsi toista henkilöä koskevat tiedot. Voimme pyytää sinulta lisätietoja tietopyyntösi ratkaisemiseksi.
### Rakennuspiirustuksia ja -suunnitelmia koskevat tietopyynnöt
Rakennuspiirustuksia ja -suunnitelmia koskevat tietopyynnöt ja ostot tehdään Lupapiste.fi-kaupasta (ks. kohta Asioi sähköisesti - Rakennuspiirustuksia ja -suunnitelmia koskevat tietopyynnöt).
### Tietopyynnöistä perittävät maksut
Tavanomaiset tietopyynnöt ovat maksuttomia, mikäli ne voidaan toimittaa sähköisesti. Tavanomaista laajemmista erityistoimenpiteitä vaativista tietopyynnöistä tai paperikopioina toimitettavista asiakirjoista peritään kunnanhallituksen hyväksymän hinnaston mukainen palvelu- ja kopiomaksu. Tiedon pyytäjältä pyydetään aina etukäteen varmistus ennen sellaisia toimenpiteitä, joista aiheutuisi hänelle kustannuksia.
Tietojen luovuttamisesta paperikopioina peritään seuraavat maksut:
* A4-kokoisesta asiakirjan tulosteesta tai jäljennöksestä 1,00 €/sivu (sis. alv)
* suuremmasta kuin A4-kokoisesta asiakirjan tulosteesta tai jäljennöksestä 3,00 €/sivu (sis. alv)
* asiakirjojen postittamisesta aiheutuvat postikustannukset kulloinkin voimassa olevien postimaksujen mukaisesti.
* alle 5 euroa kustantavista kopiointi- ja postituskuluista ei peritä maksua ollenkaan.
Erityistoimenpiteitä vaativan tiedon luovuttamisesta peritään seuraavat maksut edellä mainittujen kustannusten lisäksi:
* käytetyn työajan mukainen kustannusperusteinen maksu.
Muut tiedon luovuttamisesta aiheutuvat maksut:
* asiakirjojen viranomaisen luona luettavaksi tai jäljennettäväksi antamisesta aiheutuvat tilakustannukset kustannusperusteisesti, mikäli tästä aiheutuu merkittäviä kustannuksia viranomaiselle.
* asiakirjojen viranomaisen luona luettavaksi tai jäljennettäväksi antamisesta aiheutuvat valvontakustannukset kustannusperusteisesti, mikäli tästä aiheutuu merkittäviä kustannuksia viranomaiselle.
Ehdot
Asiakirjat ovat siis julkisia, ellei laissa toisin määrätä. Jos asiakirja on salainen, on viranomaisella velvollisuus perustella salauspäätös. Lisäksi jokaisella on oikeus saada tieto häntä itseään koskevista asiakirjoista, vaikka ne olisi laissa määrätty yleisöltä salassa pidettäviksi.
Mistä ja miten saat apua
Kirjaamon puhelinasiointi · TelephoneService
Ota yhteyttä kirjaamoon puhelimitse.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Puhelin: 358 503169691 · Charged
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Rekisteritietojen tarkastuspyyntö · Verkkoasiointi
Sinulla on oikeus saada pääsy itseäsi koskeviin henkilötietoihin. Voit pyytää henkilötietojasi sähköisesti allekirjoitettavalla verkkolomakkeella.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Avaa palveluntarjoajan sivusto →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Kempeletalo · Asioi paikan päällä
Kempeletalo on kunnanvirasto ja löydät sieltä monipuolisesti kunnan toimintaan liittyviä palveluita.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Hallituskatu 2 90440
Puhelin: 358 404872900 · Charged
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Rekisteritietojen oikaisupyyntö · Verkkoasiointi
Sinulla on oikeus vaatia, että rekisterinpitäjä oikaisee sinua koskevat epätarkat ja virheelliset henkilötiedot.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Avaa palveluntarjoajan sivusto →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Ei-julkisten asiakirjojen tietopyyntölomake · Verkkoasiointi
Tietopyynnöt muista kuin julkisista asiakirjoista tehdään sähköisen allekirjoituksen vaativalla sähköisellä lomakkeella.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Avaa palveluntarjoajan sivusto →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Tarkista palvelu Suomi.fi:ssä →