Asemakaavoitukseen vaikuttaminen
Näytä yhteydet →Asemakaavoitukseen vaikuttamisessa asukkaat ja sidosryhmät pääsevät vaikuttamaan alueiden käyttöön
Julkaisija: Pieksämäen kaupunki · Kunta
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Valitut kunnat, maakunnat tai hyvinvointialueet
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Asemakaavoitukseen vaikuttamisessa asukkaat ja sidosryhmät pääsevät vaikuttamaan alueiden käyttöön . Asemakaavoituksella määritetään alueiden käyttöä ja rakentamista sekä muita alueen rakenteeseen ja kaupunkikuvaan vaikuttavia asioita, esimerkiksi asuin-, teollisuus-, katu- ja viheralueiden sijainti, koko ym. seikat.
Asemakaavat valmistellaan vuorovaikutuksessa niiden kanssa, joiden oloihin tai etuihin ne vaikuttavat. Heitä ovat esimerkiksi kaava-alueen maanomistajat, asukkaat ja muut ympäristön käyttäjät. Kaavoituksesta tiedottamisesta, kaavoitukseen osallistumisesta ja viranomaisten yhteistyöstä säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa. Osallistua voi monella tavalla, esimerkiksi ottamalla yhteyttä kaavoittajaan, osallistumalla tiedotus- ja keskustelutilaisuuksiin tai esittämällä mielipide kaavasta sen ollessa nähtävillä. Lisätietoja saat Ympäristöhallinnon yhteiset verkkopalvelut -sivustolta, osallistuminen kaavoitukseen -osiosta.
Näin käytät palvelua
Osallistua voi monella tavalla, esimerkiksi ottamalla yhteyttä kaavoittajaan, osallistumalla tiedotus- ja keskustelutilaisuuksiin tai esittämällä mielipide kaavasta sen ollessa nähtävillä.
Lisätietoja saat Ympäristöhallinnon yhteiset verkkopalvelut -sivustolta, osallistuminen kaavoitukseen -osiosta.
Ehdot
Kaikilla, joiden oloihin tai etuihin asemakaavoitus vaikuttaa, on oikeus osallistua asemakaavoitusprosessiin ja vaikuttaa siihen osaltaan.
Maksutiedot
Asemakaavan muutoksesta peritään kulloinkin voimassaolevan taksan mukainen maksu.
Mistä ja miten saat apua
Pieksämäen kaupungin yleinen palautekanava · Verkkoasiointi
Palautepalvelulla voit antaa palautetta tai tehdä ilmoituksia Pieksämäen kaupungille.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Avaa palveluntarjoajan sivusto →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Kaavoituksen puhelinpalvelu · TelephoneService
Kaavoituksen puhelinpalvelusta voit kysyä tietoja kaavoituksesta.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Puhelin: 358 445883223 · Charged
Puhelin: 358 401544852 · Charged
Pieksämäen kaupungin verkkosivut →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Pieksämäen kaupungin teknisen toimen asiointipiste · Asioi paikan päällä
Teknisen toimen ja Keski-Savon rakennusvalvonnan asiointipisteessä saat infoa ja neuvoja maankäyttöön ja rakentamiseen liittyvissä asioissa.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Vilhulantie 5 76850
Puhelin: 358 157882111 · Charged
Pieksämäen kaupungin verkkosivut →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Kaavaotteiden tilausten puhelinpalvelu · TelephoneService
Kaavaotteiden tilausten puhelinpalvelusta voi tilata kaavaotteita.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Puhelin: 358 503547180 · Charged
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Asiointipiste · Asioi paikan päällä
Kaupungin asiointipisteessä saat infoa ja neuvoja erilaisiin tilanteisiin.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Kauppakatu 1 76100
Puhelin: 358 157882111 · Charged
Pieksämäen kaupungin verkkosivut →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Tarkista palvelu Suomi.fi:ssä →