Esiopetus
Näytä yhteydet →Esiopetusta annetaan päiväkodeissa. Osa esiopetusryhmistä toimii lähikoulun tiloissa.
Julkaisija: Lappeenrannan kaupunki · Kunta
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Valitut kunnat, maakunnat tai hyvinvointialueet
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Perusopetuslain mukaan lapsen on oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuotena osallistuttava vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan. Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevan lapsen on osallistuttava esiopetukseen oppivelvollisuuden alkamisvuonna. Lisäksi pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevalla lapsella on oikeus saada esiopetusta sinä vuonna, jona lapsi täyttää viisi vuotta.
Lapsen huoltajan on huolehdittava siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan.
Lappeenrannan kaupunki järjestää maksutonta esiopetusta 6-vuotiaille, pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä oleville 5-vuotiaille sekä koulunsa myöhemmin aloittaville lapsille. Esiopetuksessa noudatetaan Lappeenrannan koulujen toiminta-aikoja ja se on kestoltaan vähintään 700 tuntia vuodessa ja noin 4 tuntia päivässä. Esiopetusta annetaan päiväkodeissa. Osa päiväkotiryhmistä toimii koulun yhteydessä. Mikäli lapsi tarvitsee esiopetuksen lisäksi varhaiskasvatusta, maksu määräytyy hoidontarpeen mukaan.
Esiopetus on suunnitelmallista kasvatusta ja opetusta, joka liittyy kiinteästi sekä varhaiskasvatukseen että perusopetukseen. Perusopetuslain mukainen esiopetus on koulutusjärjestelmän ensimmäinen porras ja se on osa varhaiskasvatuksen pedagogiikkaa. Päätavoitteena on lapsen kokonaisvaltaisen kehityksen, oppimisen ja hyvinvoinnin tukeminen. Tavoitteena on rakentaa lapsen kehityksen, oppimisen ja hyvinvoinnin kannalta johdonmukaisesti etenevä kokonaisuus, jatkumo varhaiskasvatuksesta esiopetuksen kautta perusopetukseen.
Leikki, toiminnalliset työtavat, elämyksellisyys ja kokemuksellisuus monipuolisessa oppimisympäristössä ovat esiopetuksen menetelmiä. Avoin ja luonteva yhteistyö huoltajien kanssa on myös esiopetuksen onnistumisen edellytys.
Lapsella on oikeus saada tarvitsemaansa oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tukea.
Näin käytät palvelua
Ilmoita lapsesi esiopetukseen täyttämällä sähköinen ilmoittautumislomake. Jos lapsesi tarvitsee varhaiskasvatusta esiopetuksen lisäksi, hae sitä ilmoittautumisen yhteydessä. Varhaiskasvatuksesta peritään perheen koon, tulojen ja palvelutarpeen mukainen asiakasmaksu. Esiopetusaika on maksuton.
Kuljetuksissa ja matkakustannusten korvauksissa noudatetaan samoja periaatteita kuin perusopetuksessa.
Lisätietoa saa varhaiskasvatusyksikön johtajalta ja varhaiskasvatuksen palveluohjauksesta.
Maksutiedot
Esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus on maksullista.
Mistä ja miten saat apua
Voisalmen päiväkodin esiopetus Kesämäen koululla · Asioi paikan päällä
Toimipisteessä tarjotaan esiopetusta ja esiopetusta täydentävää varhaiskasvatusta.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Lavolankatu 16 53600
Puhelin: 358 406203115 · Charged
Puhelin: 358 406533055 · Charged
Puhelin: 358 406812028 · Charged
Puhelin: 358 406529562 · Charged
Puhelin: 358 405306826 · Charged
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Peltolan päiväkodin esiopetus Kimpisen koululla · Asioi paikan päällä
Toimipisteessä tarjotaan esiopetusta sekä esiopetusta täydentävää varhaiskasvatusta.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Lappeenkatu 2 53100
Puhelin: 358 405292504 · Charged
Puhelin: 358 406879273 · Charged
Puhelin: 358 406877739 · Charged
Puhelin: 358 405693561 · Charged
Puhelin: 358 405451871 · Charged
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Joutsenon päiväkoti · Asioi paikan päällä
Päiväkodissa tarjotaan koko- ja osapäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta sekä vuorohoitoa.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Penttiläntie 4 54100
Puhelin: 358 408340064 · Charged
Puhelin: 358 406373444 · Charged
Puhelin: 358 406535377 · Charged
Puhelin: 358 406539745 · Charged
Puhelin: 358 405708946 · Charged
Puhelin: 358 404813994 · Charged
Puhelin: 358 404813992 · Charged
Puhelin: 358 406682844 · Charged
Puhelin: 358 406683480 · Charged
Puhelin: 358 404860773 · Charged
Puhelin: 358 400597591 · Charged
Puhelin: 358 406434350 · Charged
Puhelin: 358 406534969 · Charged
Puhelin: 358 404813993 · Charged
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Lauritsalan päiväkoti · Asioi paikan päällä
Päiväkodissa tarjotaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Tietokatu 2 53300
Puhelin: 358 401834452 · Charged
Puhelin: 358 406740407 · Charged
Puhelin: 358 406300342 · Charged
Puhelin: 358 405708946 · Charged
Puhelin: 358 401488961 · Charged
Puhelin: 358 401629458 · Charged
Puhelin: 358 401629512 · Charged
Puhelin: 358 401626041 · Charged
Puhelin: 358 406264428 · Charged
Puhelin: 358 407754527 · Charged
Puhelin: 358 406453510 · Charged
Puhelin: 358 405653191 · Charged
Puhelin: 358 406528084 · Charged
Puhelin: 358 406163688 · Charged
Puhelin: 358 401309096 · Charged
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Pulpin päiväkodin Korvenkylän toimintayksikkö · Asioi paikan päällä
Toimintayksikössä tarjotaan koko- ja osapäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Asematie 20 55300
Puhelin: 358 405859468 · Charged
Puhelin: 358 406373444 · Charged
Puhelin: 358 401488969 · Charged
Puhelin: 358 400182971 · Charged
Puhelin: 358 401795954 · Charged
Puhelin: 358 406306153 · Charged
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Tarkista palvelu Suomi.fi:ssä →