Aamu- ja iltapäivätoiminta
Näytä yhteydet →Sipoon kunta järjestää vapaaehtoista aamu- ja iltapäivätoimintaa kaikille ensimmäisen ja toisen luokan oppilaille.
Julkaisija: Sipoon kunta · Kunta
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Valitut kunnat, maakunnat tai hyvinvointialueet
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Sipoon kunta järjestää vapaaehtoista aamu- ja iltapäivätoimintaa kaikille ensimmäisen ja toisen luokan oppilaille. Oppilas, jolle on tehty tukea koskeva hallinnollinen päätös, saa osallistua toimintaan kuudenteen luokkaan asti. Sipoo on sitoutunut järjestämään iltapäivätoimintaa kaikkina koulupäivinä vähintään kolme tuntia päivässä. Koulukohtainen toiminta-aika päätetään lukuvuosittain ja koulun rehtori tiedottaa siitä huoltajia. Aamu- ja iltapäivätoiminnassa lapsilla on mahdollisuus ulkoiluun, vapaaseen leikkiin, sisä- ja ulkopeleihin, läksyjen tekoon, askarteluun ja lepoon. Toiminnassa painotetaan monipuolista kasvua ja sosiaalisten taitojen kehittymistä. Aamu- ja iltapäivätoiminta on vapaaehtoista ja maksullista. Lähes kaikissa Sipoon kouluissa aamu- ja iltapäivätoiminta ovat koulun omaa toimintaa. Sipoon kunta (koulutuksen toimiala) vastaa iltapäivätoimintaa koskevien lakien ja säännösten noudattamisesta. Rehtori vastaa koulussaan järjestettävästä toiminnasta. ### Toimintamaksut Sipoon kunnan sivistysvaliokunta päätti 9.3.2021, että 1.8.2021 alkaen asiakasmaksu on enintään 3 tuntia/päivä 100 euroa/kuukausi ja yli 3 tuntia/päivä 140 euroa kuukausi. Osallistumispäivien määrä ei vaikuta maksuun. Kunnan järjestämän aamutoiminnan hinta on 35 euroa/kuukausi. Maksut koskevat lakisääteiseen toimintaan osallistuvia oppilaita (1. ja 2. vuosiluokan oppilaat sekä tukipäätöksen saaneet oppilaat). Muun iltapäivätoiminnan osalta toiminnan järjestäjä määrittää maksut itse.
Näin käytät palvelua
### Hakeminen aamu- ja iltapäivätoimintaan Keskitetty hakuaika aamu- ja iltapäivätoimintaan lukuvuodeksi 2026–2027 on 19.3.-6.4.2026. Hakemuslomake täytetään Wilmassa. Hakulomake löytyy Wilman etusivun yläreunassa olevan valikon (kolme pistettä) alta otsikolla ”Lomakkeet”. Huomioi, ettei lomaketta voi täyttää matkapuhelimen Wilma-sovelluksella. Voit myös hakea lapsellesi paikka aamu- ja iltapäivätoimintaan Wilmassa virallisen hakuajan ulkopuolella. Hakuajan ulkopuolella voit tiedostella paikkaa koulun koulusihteeriltä, joka antaa tarkemmat ohjeet hakumenettelyyn. Mikäli sinulla ei ole Sipoon Wilma-tunnuksia, voit pyytää niitä esiopetuslapsen huoltajana Sipoon kunnan nettisivujen Oman asioinnin kautta. Jos sinulla on käyttäjätunnusten kanssa ongelmia, voit ottaa yhteyttä wilma.helpdesk@sipoo.fi. Lisätietoa aamu- ja iltapäivätoiminnasta saat koulun rehtorilta. ### Toiminnan edellytykset Sipoossa lakisääteinen toiminta-aika on sijoitettu iltapäivään. Toimintaa järjestetään keskimäärin kolme tuntia päivässä lapsen koulupäivän päättymisestä alkaen. Yli kolme tuntia kestävän toiminnan osalta koulu määrittää toiminnan järjestämisen laajuuden. Toiminnan järjestämisen laajuudessa tulee huomioida lapsiryhmän koko. Myös aamutoiminnan järjestämisestä ja sen toiminta-ajasta päättää koulu itse. Alle 8 lapselle ei järjestetä aamu- ja iltapäivätoimintaa, vaan lapset siirtyvät tällaisessa tapauksessa sellaiselle koululle, jossa toimintaa järjestetään. Mikäli lakisääteiseen iltapäivätoimintaan osallistuvia lapsia on alle 8, mutta toiminnan järjestäminen muualla on mahdotonta tai entistä kalliimpaa, voidaan pienempikin ryhmäkoko hyväksyä. Lapsiryhmän koko vaikuttaa myös siihen, pystytäänkö koululla tarjoamaan lakisääteisen 3 tuntia/päivä ylittävää iltapäivätoimintaa. Ylimenevien tuntien osalta koulu päättää toiminnan järjestämisestä. Jotta toimintaa voidaan järjestää yli 3 tuntia/päivä, tulee yli 3 tuntia/päivä toimintaan osallistuvia lapsia olla vähintään 5.