Varhaiskasvatuksen palveluseteli
Näytä yhteydet →Tulosidonnainen palveluseteli on keravalaisille perheille vaihtoehto lapsen varhaiskasvatuksen järjestämistä varten.
Julkaisija: Keravan kaupunki · Kunta
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Valitut kunnat, maakunnat tai hyvinvointialueet
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Palveluseteli on tulosidonnainen, joten perheen tulot vaikuttavat palvelusetelin suuruuteen ja perheen omaan maksuosuuteen. Perhe ei voi saada samanaikaisesti palvelusetelin kanssa kotihoidon tukea tai yksityisen hoidon tukea lapsen hoidon järjestämiseen. Palvelusetelin vastaanottava perhe ei myöskään voi osallistua avoimeen varhaiskasvatukseen (leikkikoulu). Asiakkaalla ei ole oikeutta vaatia palveluseteliä, vaan kaupunki päättää sopivasta tavasta järjestää asiakkaan tarvitsema palvelu. Kaupungilla on mahdollisuus rajata vuosittain myönnettävien palvelusetelien määrää talousarvion puitteissa. Kaupungilla on myös oikeus rajata harkintansa mukaan palvelusetelin myöntäminen, jos palvelun tarjoaminen palvelusetelipäiväkodissa olisi kohtuuttoman vaikeaa toteuttaa.
Näin käytät palvelua
Alla olevasta linkistä löytyy Keravan varhaiskasvatuksen palvelusetelin sääntökirjan: https://kerava.production.geniem.io/uploads/sites/2/2023/02/keravan-varhaiskasvatuksen-palvelusetelin-saantokirja-1.3.2023.pdf
Ehdot
https://www.kerava.fi/palvelut/kasvatusopetus-ja-koulutus/varhaiskasvatus/yksityinen-p%C3%A4iv%C3%A4hoito/palveluseteli
Maksutiedot
https://www.kerava.fi/palvelut/kasvatusopetus-ja-koulutus/varhaiskasvatus/yksityinen-p%C3%A4iv%C3%A4hoito/palveluseteli/palvelustelin-arvo
Mistä ja miten saat apua
Kasvatuksen ja opetuksen sähköinen asiointi ja lomakkeet · Verkkosivusto
Tältä sivulta löydät kasvatuksen ja opetuksen toimialaan liittyvät sähköiset palvelut ja lomakkeet.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Avaa palveluntarjoajan sivusto →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.