Helppoa, monipuolista ja hauskaa yhteistä ryhmätoimintaa
Näytä yhteydet →Tsemppareissa tehdään arjesta mukavampaa yhdessä – askel kerrallaan.
Julkaisija: Mikkelin Työttömät ry · Yhdistys tai yleishyödyllinen toimija
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Valitut kunnat, maakunnat tai hyvinvointialueet
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Elämyskerho on Tsempparit-hankkeen työikäisille työttömille suunnattua ryhmätoimintaa, jossa kokeillaan uutta, tutustutaan uusiin paikkoihin, liikutaan, hullutellaan luovuudella, keskustellaan ja koetaan elämyksiä yhdessä. Toimintaan voi tulla mukaan juuri sellaisena kuin on. Tärkeintä ei ole suorittaminen vaan tekemisen meininki. Kokeillaan uutta, saadaan vaihtelua arkeen ja löydetään yhdessä sellaista tekemistä, joka tuntuu hyvältä. Ryhmissä syntyy usein uusia ajatuksia, tuttavuuksia ja rohkeutta kokeilla asioita myös omassa arjessa – ja joskus vähän sen ulkopuolellakin. Elämyskerhon sisältöjä on rakennettu yhdessä osallistujien kanssa. Toiminnan suunnittelua varten toteutimme kyselyn, jossa nousivat esiin erityisesti luova tekeminen, kulttuuri, liikunta, luonto, retket ja yhdessäolo. Näiden toiveiden pohjalta syntyi Elämyskerhon ohjelma loppuvuodelle 2026.
Näin käytät palvelua
Palveluun ilmoittautuminen on pakollista. Voit ilmoittautua palveluun Helppoa, monipuolista ja hauskaa yhteistä ryhmätoimintaa puhelimitse tai sähköpostitse. Sähköpostiosoitteesta hanna.valjakka@mikkelintyottomat.fi saat lisätietoa palvelusta Helppoa, monipuolista ja hauskaa yhteistä ryhmätoimintaa.
Ehdot
Palvelu on tarkoitettu 18–64-vuotiaille. Palvelu on tarkoitettu alueen Mikkeli asukkaille.
Maksutiedot
### Elämyskerhon toimintakalenteri 2026 on julkaistu. Käy katsomassa sisältö ja tule mukaan. Ryhmätoiminta | Mikkelin Työttömät ry Tsempparit-hanke on Euroopan sosiaalirahasto (ESR+) osarahoittama. Lisäksi hanketta rahoittavat Mikkelin kaupunki, Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus Stea sekä Mikkelin Työttömät ry. Järjestäjä pidättää oikeuden toimintaan, koulutuksiin ja tapahtumiin liittyviin mahdollisiin muutoksiin.
Mistä ja miten saat apua
Helppoa, monipuolista ja hauskaa yhteistä ryhmätoimintaa -palvelun järjestämispaikka · Asioi paikan päällä
Paikka, jossa Helppoa, monipuolista ja hauskaa yhteistä ryhmätoimintaa -palvelu järjestetään.
Tälle palvelulle: Voit ilmoittautua palveluun Helppoa, monipuolista ja hauskaa yhteistä ryhmätoimintaa puhelimitse tai sähköpostitse. Kysy lisää ja ota yhteyttä viestillä tai soittaen!