Esiopetus
Näytä yhteydet →Esiopetusta annetaan päiväkodeissa.
Julkaisija: Luumäen kunta · Kunta
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Valitut kunnat, maakunnat tai hyvinvointialueet
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Perusopetuslain mukaan lapsen on oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuotena osallistuttava vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan. Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevan lapsen on osallistuttava esiopetukseen oppivelvollisuuden alkamisvuonna. Lisäksi pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevalla lapsella on oikeus saada esiopetusta sinä vuonna, jona lapsi täyttää viisi vuotta. Lapsen huoltajan on huolehdittava siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan. Luumäen kunta järjestää maksutonta esiopetusta 6-vuotiaille, pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä oleville 5-vuotiaille sekä koulunsa myöhemmin aloittaville lapsille. Esiopetuksessa noudatetaan koulujen toiminta-aikoja ja se on kestoltaan vähintään 700 tuntia vuodessa ja noin 4 tuntia päivässä. Esiopetusta annetaan päiväkodeissa. Esiopetuksen lisäksi lapsi voi osallistua varhaiskasvatukseen ennen esiopetuspäivää ja sen jälkeen.
Näin käytät palvelua
Ilmoita lapsesi esiopetukseen Wilmasta löytyvällä ilmoittautumislomakkeella. Jos lapsi ei ole Luumäen varhaiskasvatuksessa, täytä hakemus varhaiskasvatukseen ja ilmoita esiopetuksen tarve siinä yhteydessä.
Mistä ja miten saat apua
Jurvalan päiväkoti · Asioi paikan päällä
Jurvalan päiväkoti tarjoaa koko- ja osa-aikaista varhaiskasvatusta sekä esiopetusta.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Säkkijärvenkuja 14 54530
Puhelin: 358 406656851 · Free
Puhelin: 358 407558578 · Free
Jurvalan päiväkoti peda.netissä →
Linkki Luumäen kunnan nettisivuille →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.