Kokeileva työpaja
Näytä yhteydet →Vihdin kuvataidekoulun Kokeileva työpaja on taideryhmä, jossa jokainen voi tehdä taidetta omista lähtökohdistaan taideopettajan tukemana.
Julkaisija: Vihdin kuvataidekoulu · Yhdistys tai yleishyödyllinen toimija
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Valitut kunnat, maakunnat tai hyvinvointialueet
Tietoa palvelusta
Kuvaus
### Kokeileva työpaja kutsuu tekemään taidetta! Vihdin kuvataidekoulun Kokeileva työpaja on taideryhmä, jossa jokainen voi tehdä taidetta omista lähtökohdistaan taideopettajan tukemana ja ohjauksessa. Ryhmään voivat osallistua esimerkiksi kehitysvammaiset tai erilaisissa oppimisen haasteissa tukea tarvitsevat henkilöt. Ryhmässä ei ole ikärajaa. Toiminnan lähtökohta on, että mahdollisuus taiteen tekemiseen kuuluu kaikille. Ryhmäkoko pidetään pienenä, joten opettaja ehtii tukea jokaista taiteen tekijää yksilöllisesti. Opettajana ryhmässä toimii kuvataideopettaja Tommi Sandberg, jolle erityisryhmien ohjaaminen on tuttua. Kokeilevassa työpajassa työskennellään monipuolisesti kuvataiteen eri tekniikoin huomioiden ryhmäläisten yksilölliset tarpeet. Tehtäviä tehdään ohjatusti opettajan esimerkin tukemana, mutta osallistuja voi halutessaan työskennellä myös omien ideoiden parissa saaden opettajan ohjausta. Kokeileva työpaja on osa Kuvataidekoulun yhteisöä, joten koulun teemapäivät ja retket ovat avoinna myös työpajan osallistujille. Tarvittaessa koulun yhteisiin tapahtumiin kannattaa ottaa mukaan avustaja. Työpaja osallistuu muiden ryhmien tavoin Kuvataidekoulun näyttelyihin. Tervetuloa mukaan!
Näin käytät palvelua
Palveluun ilmoittautuminen on pakollista. Voit ilmoittautua palveluun Kokeileva työpaja verkkopalvelun kautta, puhelimitse tai sähköpostitse. Sähköpostiosoitteesta toimisto@vihdinkuvataidekoulu.fi saat lisätietoa palvelusta Kokeileva työpaja.
Ehdot
Palvelu on tarkoitettu 2–99-vuotiaille. Palvelu on tarkoitettu alueen Vihti asukkaille.
Maksutiedot
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue rahoittaa Kokeilevaa työpajaamme ja Vihdin kuvataidekoulu ei peri lukukausimaksua tämän syksyn aikana! Olemme tästä hyvin onnellisia ja kiitollisia! Huom! Tämä rahoitus koskettaa vuotta 2026. Vuonna 2027 Vihdin Kuvataidekoulu perii taas lukuvuosimaksun normaalisti 185€ lukukausi. Ihania työpaja hetkiä kaikille!