Ulkomaisen työnantajan vapauttaminen työeläkevakuuttamisvelvollisuudesta
Näytä yhteydet →Eläketurvakeskus voi tietyissä tilanteissa vapauttaa ulkomaisen työnantajan työeläkevakuuttamisvelvollisuudesta.
Julkaisija: Eläketurvakeskus · Yritys
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Koko Suomi
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Jos ulkomailta Suomeen lähetetyn työntekijän työkomennus on pitempi kuin kaksi vuotta, Eläketurvakeskus voi hakemuksesta vapauttaa ulkomaisen työnantajan työeläkevakuuttamisvelvollisuudesta. Eläketurvakeskus ei voi myöntää vapautusta, jos työntekijään sovelletaan EU:n sosiaaliturva-asetuksen tai Suomen solmimien sosiaaliturvasopimuksien määräyksiä. Vapautusta ei siten voi saada, jos työntekijä on lähetetty Suomeen EU- tai ETA-maasta, Sveitsistä, Isosta-Britanniasta, Australiasta, Chilesta, Etelä-Koreasta, Intiasta, Israelista, Japanista, Kanadasta, Quebecistä, Kiinasta tai Yhdysvalloista. Vapautus voidaan myöntää enintään viideksi vuodeksi Suomessa työskentelyn alkamisesta lukien. Tämä edellyttää, että työntekijälle on järjestetty eläketurva muulla tavoin. Jos vapautusta ei voida myöntää, ulkomaisen työnantajan tulee järjestää työntekijälle TyEL:n mukainen eläketurva Suomessa työskentelyn alusta lukien. Lisätietoa ulkomaisen työnantajan työeläkevakuuttamisvelvollisuudesta löytyy sivulta etk.fi > Kansainväliset asiat > Työskentely Suomessa > Työntekijä Suomeen.
Näin käytät palvelua
Vapautusta vakuuttamisvelvollisuudesta haetaan Eläketurvakeskuksesta lomakkeella ETK 2073. Lomakkeen voi täyttää ja tulostaa Eläketurvakeskuksen verkkosivuilta osoitteesta etk.fi > Lomakkeet > Työnte-kijän vakuuttaminen. Lomake-valikon löydät jokaisen sivun alareunasta. https://www.etk.fi/lomakkeet/?url=/etk/etk.fi/fi/group/1 Työnantajan tulee liittää vapautushakemukseen lähtömaan toimivaltaisen viranomaisen vahvistama ja ajantasainen todistus eläketurvasta, jonka työnantaja on järjestänyt työntekijälle lähtömaassa. Eläketurvakeskus voi käsitellä hakemuksen vasta, kun työntekijällä on suomalainen henkilötunnus. Vapautusta kannattaa hakea aikaisintaan siinä vaiheessa, kun on varmistunut, että työntekijän työkomennus Suomessa jatkuu yli kaksi vuotta. Vapautus voidaan myöntää myös takautuvasti. Hakemuksen liitteineen voi toimittaa Eläketurvakeskukselle joko sähköpostitse osoitteeseen sove(at)etk.fi tai postitse osoitteeseen: Eläketurvakeskus, Lakiosasto, soveltamisasiat, 00065 ELÄKETURVAKESKUS. Hakemuslomakkeessa on tarkemmat ohjeet lomakkeen täyttämisestä, vapautuksen hakemisesta ja vapautuksen myöntämisen edellytyksistä. Lisätietoa ulkomaisen työnantajan vapauttamisesta TyEL:n mukaisesta vakuuttamisvelvollisuudesta löytyy Työeläkelakipalvelun ohjeesta osoitteessa Telp.fi > Ohjeet > Kansainväliset asiat > Ulkomailta Suomeen työskentelemään tulevien vakuuttaminen > Ulkomaisen työnantajan vapauttaminen vakuuttamisvelvollisuudesta.