Hautaan siunaaminen
Näytä yhteydet →Henkilön kuoltua kirkon jäsenellä ja myös kirkkoon kuulumattomalla on oikeus tulla siunatuksi hautaan, mikäli omaiset sitä pyytävät.
Julkaisija: Asikkalan seurakunta · Alueellinen organisaatio
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Valitut kunnat, maakunnat tai hyvinvointialueet
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Jokaisella kirkon jäsenellä on oikeus tulla siunatuksi hautaan. Myös kirkkoon kuulumaton voidaan siunata, jos omaiset tai muut vainajan hautauksesta huolehtivat henkilöt sitä pyytävät. Vainajan eläessään ilmaisemaa tahtoa on tärkeää kunnioittaa.
Hautaan siunaaminen ja tuhkaus voidaan toimittaa sen jälkeen, kun hautauslupa on saatu. Kuoleman todennut lääkäri kirjoittaa kuolintodistuksen ja antaa hautausluvan. Hautajaisjärjestelyt voi aloittaa jo ennen hautausluvan saamista.
Siunaustilaisuus pidetään papin johdolla kirkossa, siunauskappelissa, haudalla tai muussa sovitussa paikassa. Tilaisuus kestää noin tunnin ja on sisällöltään samanlainen, oli kyseessä arkkuhautaus tai uurnahautaus. Siunaava pappi tapaa läheiset ennen hautajaisia. Papin kanssa voit rauhassa keskustella esimerkiksi siitä, millaisia ajatuksia kuolema herättää. Hänen kanssaan sovit myös hautajaisiin liittyvistä käytännön asioista. Keskustelussa kannattaa kertoa, millainen kuollut henkilö oli eläessään ja mitä asioita toivotaan, että hänestä kerrotaan esimerkiksi siunauspuheessa. Siunaustilaisuuden musiikista voit sopia seurakunnan kanttorin kanssa.
Yleensä siunaustilaisuuden jälkeen järjestetään muistotilaisuus, jossa muistellaan vainajaa sukulaisten ja ystävien kesken. Pappi ja kanttori osallistuvat tilaisuuteen, jos heitä toivotaan mukaan. Seurakunnalta voit varata tilan muistotilaisuuden viettoon. Tilaisuuden voi pitää myös kotona tai omaisten valitsemassa paikassa.
Älä jää yksin surun kanssa. Seurakunnan työntekijöiden kanssa voit keskustella luottamuksellisesti. Seurakunnan järjestämässä sururyhmässä on tarjolla vertaistukea ja keskusteluapua läheisensä menettäneille. Osallistuminen ei edellytä kirkkoon kuulumista tai seurakunta-aktiivisuutta.
Näin käytät palvelua
Ota yhteyttä seurakuntatoimistoon. Voit käydä asioimassa seurakuntatoimistossa tai ottaa yhteyttä puhelimitse asiakaspalveluaikana.
Seurakuntatoimiston asiakaspalvelussa sovitaan seuraavat asiat:
* siunauksen ajankohta ja paikka
* siunauksen toimittava pappi ja kanttori
* hautausmuoto (tuhka- tai arkkuhautaus) sekä hautapaikan sijainti
* muistotilaisuuden tilavaraus, mikäli järjestetään seurakunnan tiloissa
Seurakuntatoimistossa saat tietoa mm. mahdollisen sukuhaudan hallinnasta, muistomerkeistä sekä hautaukseen liityvistä kustannuksista.
Toimita hautauslupa seurakuntatoimistoon ennen hautaamista.
Mikäli vainaja haudataan muualle kuin kotikuntansa hautausmaalle, asioi hautajaisjärjestelyistä kyseisen seurakunnan kanssa.
Maksutiedot
Papin suorittama siunaustoimitus on maksuton.
Maksullisia palveluja voivat olla
* hautapaikan lunastaminen määräajaksi
* hautaamispalvelut (haudan avaus, peittäminen, tasaus)
* tilavuokra
* vainajan säilyttäminen
Mistä ja miten saat apua
Asikkalan seurakuntakoti · Asioi paikan päällä
Seurakuntakodilla järjestetään jumalanpalveluksia, kirkollisia toimituksia, säännöllisiä ryhmäkokoontumisia sekä muita yleisötapahtumia.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Ruotsi, Englanti, Suomi
Käyntiosoite: Kalmarintie 3 17200
Asikkalan seurakuntakodin esittely →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Asikkalan seurakunnan verkkosivut · Verkkosivusto
Verkkosivuiltamme löydät tietoa Asikkalan seurakunnan toiminnasta, kuten tapahtumat, tilojen ja kirkon palvelujen esittelyt sekä diakonianeuvonta.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Avaa palveluntarjoajan sivusto →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Kalkkisten kirkko · Asioi paikan päällä
Pieni kyläkirkko sijaitsee Kalkkisissa, joka sijaitsee 28 km Vääksyn keskustasta.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Haikealantie 5 17240
Asikkalan seurakunta - Kalkkisten kirkko →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Asikkalan kirkko · Asioi paikan päällä
Asikkalan kirkko, "miljoonan tiilen kirkko" sijaitsee kirkonkylällä, noin 7 km päässä Vääksyn keskustasta.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Ruotsi, Englanti, Suomi
Käyntiosoite: Kirkkotie 42 17320
Puhelin: 358 38766200 · Charged
Kirkon esittelysivu →
Sähköinen hääkirkon varauslomake →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Tarkista palvelu Suomi.fi:ssä →