Esiopetus
Näytä yhteydet →Esiopetusikäiset eli 6-vuotiaat osallistuvat kunnan järjestämään esiopetukseen.
Julkaisija: Säkylän kunta · Kunta
Kuvauksen kieli: Suomi
Kattavuus: Valitut kunnat, maakunnat tai hyvinvointialueet
Tietoa palvelusta
Kuvaus
Esiopetusikäiset eli 6-vuotiaat osallistuvat kunnan järjestämään esiopetukseen. Esiopetukseen osallistuvat myös ne 7-vuotiaat, joiden koulunkäynnin aloittamista on lykätty. Siihen voivat osallistua ne 5-vuotiaat, joille on tehty päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta.
Lapset saavat esiopetusta aamupäivisin neljä tuntia päivässä. Lapset saavat tänä aikana myös lounaan.
Esiopetukseen osallistuminen on perusopetuslain mukaan velvoittavaa. Lapsen huoltaja on vastuussa siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai sen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä lukuvuotena.
Näin käytät palvelua
Huoltaja ilmoittaa lapsen esiopetukseen varhaiskasvatusjärjestelmä Päikyssä helmikuussa.
Ehdot
Esiopetusta järjestetään niin, että esiopetukseen osallistuvilla lapsilla on mahdollisuus täydentäviin päivähoitopalveluihin.
Mistä ja miten saat apua
Huovinrinteen päiväkoti · Asioi paikan päällä
Huovinrinteen päiväkoti on avoinna klo 6.30-17.00.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Opintie 10 27800
Puhelin: 358 400338361 · Charged
Puhelin: 358 447328135 · Charged
Puhelin: 358 447328183 · Charged
Puhelin: 358 444575335 · Charged
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Tuulimyllyn päiväkoti, Tuulimyllyntie (alatalo) · Asioi paikan päällä
Tuulimyllyn päiväkodin Tuulimyllyntien yksikössä (alatalo) järjestetään esiopetusta ja täydentävää varhaiskasvatusta.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Tuulimyllyntie 18 27800
Puhelin: 358 444575286 · Charged
Puhelin: 358 447328105 · Charged
Puhelin: 358 443033922 · Charged
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Onnimannin päiväkoti · Asioi paikan päällä
Onnimannin päiväkoti on avoinna tarpeen mukaan klo 6.00-18.00.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Karhusuontie 295 27820
Puhelin: 358 400338361 · Charged
Puhelin: 358 400338382 · Charged
Puhelin: 358 447328119 · Charged
Puhelin: 358 443033921 · Charged
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Varhaiskasvatusjärjestelmä Päikky · Verkkoasiointi
Säkylän kunnan varhaiskasvatuksessa on käytössä varhaiskasvatusjärjestelmä Päikky.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Puhelin: 358 447328101 · Charged
Avaa palveluntarjoajan sivusto →
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Kepolan päiväkoti · Asioi paikan päällä
Kepolan päiväkoti on avoinna klo 6.30-17.00.
Kuvaus: Suomi · Palvelukielet: Suomi
Käyntiosoite: Kuokkamaantie 7 27710
Puhelin: 358 400338361 · Charged
Puhelin: 358 444575318 · Charged
Puhelin: 358 443366873 · Charged
Puhelin: 358 444575309 · Charged
Tarkista ajantasaiset aukioloajat, poikkeukset, tunnistautumisvaatimukset ja yhteystiedot palvelun viralliselta sivulta.
Tarkista palvelu Suomi.fi:ssä →