Soveltava liikunta
Показать связи →Soveltava liikunta Kemiönsaarella tukee liikkumista iäkkäille, pitkäaikaissairaille ja henkilöille, joilla on toimintarajoitteita.
Издатель: Kemiönsaaren kunta · Муниципалитет
Язык описания: Финский
Охват: Выбранные муниципалитеты, регионы или округа благополучия
Об услуге
Описание
Soveltavalla liikunnalla tarkoitetaan liikuntaa, joka mukautetaan henkilöille, joilla on pitkäaikaissairaus, vamma, toimintarajoite tai jotka ovat iäkkäitä. Tavoitteena on tarjota mahdollisuus liikunnan iloon ja terveyden ylläpitämiseen jokaiselle – omien kykyjen ja voimavarojen mukaan. Kemiönsaaren kunta osallistui aiemmin kolmivuotiseen hankkeeseen ”Soveltavaa liikuntaa kaksikielisiin kuntiin”, jonka koordinoi kattojärjestö SoveLi. Hankkeen päätyttyä huhtikuussa 2021 toimintaa jatkaa kunnan vapaa-ajan yksikkö omana työnään. Hankkeen aikana perustettiin soveltavan liikunnan foorumi, jossa kymmenkunta yhdistystä ja useita kunnan työntekijöitä pohtivat yhdessä soveltavan liikunnan kehittämistä saarella. Yhteistyössä pyritään vahvistamaan olemassa olevia liikuntamahdollisuuksia ja tekemään niitä näkyvämmiksi. Foorumi on myös laatinut esitteen soveltavasta liikunnasta. Esitettä voivat hyödyntää muun muassa terveyskeskus, kotihoito, neuvola ja kouluterveydenhuolto kannustaakseen asukkaita liikkumaan enemmän – mutta myös kaikki muut kuntalaiset voivat löytää siitä hyödyllistä tietoa.
Информация об оплате
Osa liikuntaryhmistä on maksullisia. Lisätietoa hinnoista ja ilmoittautumisesta löytyy Kemiönsaaren kunnan verkkosivuilta tai suoraan kyseisen ryhmän järjestäjältä.
Где и как получить помощь
Saattajakorttihakemus · Форма
Saattajakortti oikeuttaa yhden avustajan maksuttomaan sisäänpääsyyn kunnan vahvistamissa liikuntapaikoissa ja kulttuuripalveluissa.
Описание: Финский · Языки обслуживания: Шведский, Финский
Актуальные часы работы, исключения, требования к идентификации и контакты указаны на официальной странице услуги.
Ruukinhalli · Обратиться лично
Ruukinhalli on liikuntahalli, jossa on salibandy- ja käsipallokenttä sekä kuntosali. Harjoittelu mahdollista myös omalla avaimella.
Описание: Финский · Языки обслуживания: Шведский, Финский
Einarintie 1 25900