Perusopetuksen erityisopetus ja erityinen tuki
Показать связи →Erityinen tuki järjestään ensisijaisesti oppilaan lähikoulussa. Erityisopetuksen pienryhmiä on myös kaikilla perusopetuksen yhteistoiminta-alueilla.
Издатель: City of Kokkola · Муниципалитет
Язык описания: Финский
Охват: Выбранные муниципалитеты, регионы или округа благополучия
Об услуге
Описание
Erityinen tuki muodostuu erityisopetuksesta ja oppilaan tarvitsemasta muusta tuesta. Erityisopetus on ensisijaisesti pedagogista eli oppimisen tukea. Muu tuki voi olla esimerkiksi koulunkäynnin tukea sekä pedagogista tukea. Ne muodostavat oppilasta tukevan kokonaisuuden.
Oppilaan tulee tarpeen vaatiessa saada tukea viivytyksettä. Erityinen tuki edellyttää hallintopäätöstä. Kokkolassa hallintopäätöksen tekee suomenkielisen perusopetuksen osalta kasvun ja oppimisen tuen päällikö ja ja ruotsinkielisen perusopetuksen osalta ruotsinkielisten opetuspalvelujen johtaja.
Jos oppilas on jäänyt jälkeen tilapäisesti tai muutoin tarvitsee lyhytaikaista tukea, hänellä on oikeus tukiopetukseen.
Oppimis- tai koulunkäyntivaikeuksien takia oppilas voi saada erityisopetusta, joka voidaan järjestää muun koulutyön ohessa tai esimerkiksi erityisluokalla.
Perusopetuksen tavoitteita ja sisältöjä voidaan yksilöllistää, jos oppilas vammaisuuden, sairauden, kehityksen viivästymisen, tunne-elämän häiriön tai muun vastaavan syyn takia ei suoriudu perusopetuksen oppimäärästä. Yksilöllistämistä tulisi käyttää vain, jos oppilas ei suoriudu hyväksyttävästi oppiaineen oppimäärästä. Sitä ennen tulisi oppiaineen tavoitteita ja sisältöjä eriyttää painoalueittain.
Kokkolassa erityinen tuki on järjestetty ensisijaisesti oppilaan lähikoulussa. Kokkolassa on myös erityisopetuksen pienryhmiä kaikilla perusopetuksen yhteistoiminta-alueilla. Erityistä tukea tarvitsevan oppilaan pääsääntöinen opetusryhmä päätetään erityisen tuen hallintopäätöksen yhteydessä.
Как пользоваться
Ole yhteydessä koulun rehtoriin tai kasvun ja oppimisen tuen päällikköön Kokkolan kaupungin sivistyskeskukseen.
Где и как получить помощь
Koivuhaan koulu · Обратиться лично
Koivuhaan koulu tarjoaa perusopetusta vuosiluokille 1–6.
Koulussa on myös pienryhmäluokat ja maahanmuuttajien valmistavan opetuksen luokka.
Описание: Финский · Языки обслуживания: Финский
Адрес для посещения: Mäntynäädänkatu 6 67800
Телефон: 358 408068320 · Charged
Телефон: 358 404892198 · Charged
Kokkolan kaupunki, Koivuhaan koulu →
Актуальные часы работы, исключения, требования к идентификации и контакты указаны на официальной странице услуги.
Peltokorven koulu · Обратиться лично
Koulu tarjoaa perusopetusta vuosiluokille 1-6. Koululla myös iltapäivätoimintaa.
Описание: Финский · Языки обслуживания: Финский
Адрес для посещения: Peltokorventie 371 A 68300
Телефон: 358 445767684 · Charged
Телефон: 358 408065382 · Charged
Kokkolan kaupunki, Peltokorven koulu →
Актуальные часы работы, исключения, требования к идентификации и контакты указаны на официальной странице услуги.
Marttilan koulu · Обратиться лично
Marttilan koulu tarjoaa perusopetusta vuosiluokille 1-6 .Koulu sijaitsee n. 20 km Kokkolan keskustasta.
Koululla on myös iltapäivätoimintaa.
Описание: Финский · Языки обслуживания: Финский
Адрес для посещения: Kälviäntie 70 68300
Телефон: 358 408068444 · Charged
Телефон: 358 503624921 · Charged
Kokkolan kaupunki, Marttilän koulu →
Актуальные часы работы, исключения, требования к идентификации и контакты указаны на официальной странице услуги.
Torkinmäen koulu ja päiväkoti · Обратиться лично
Koululla on perusopetusta vuosiluokille 1-6 sekä osalle 7-8 oppilaita.
Koulu toimii monitoimitalon yhteydessä. Myös esiopetus ja iltapäivätoimintaa.
Описание: Финский · Языки обслуживания: Финский
Адрес для посещения: Hakakatu 24 67100
Телефон: 358 447809631 · Charged
Телефон: 358 404892322 · Charged
Kokkolan kaupunki, Torkinmäen koulu →
Актуальные часы работы, исключения, требования к идентификации и контакты указаны на официальной странице услуги.
Ruotsalon koulu · Обратиться лично
Koulu tarjoaa perusopetusta vuosiluokille 1-6.
Koulun tiloissa toimii myös iltapäivätoimintaa.
Описание: Финский · Языки обслуживания: Финский
Адрес для посещения: Ruotsalon kylätie 72 68320
Телефон: 358 404882853 · Charged
Телефон: 358 408065382 · Charged
Kokkolan kaupunki, Ruotsalon koulu →
Актуальные часы работы, исключения, требования к идентификации и контакты указаны на официальной странице услуги.
Посмотреть услугу на Suomi.fi →